Ruokaa läheltä

Lauantaina 9.9.2023 vietettiin lähiruokapäivää ja se sai minutkin hetkeksi pohtimaan, mitä kaikkea sitä voisikaan saada tästä ihan läheltä? Jotenkin tuntuu, että tässä maailman tilanteessa lähiruuasta puhuttaisiin paljon enemmän ja sen merkitys ymmärrettäisiin paremmin. Vasta saatiin uutisista kuulla, että mustanmeren viljankuljetussopimukseen ei oltu päästy ja ylipäätään toimitusvarmuus on enemmän, kuin epävarmaa. Ylipäätään ajatus kaiken rahtaamisesta laivoilla ja rekoilla ympäri maailmaa, kun meillä on vieressä viljelmät.

Maalaismaisema on paitsi komiaa, myös juuri sitä lähiruokaa, joka kasvaa kuin huomaamatta meidän ympärillä, monella pyörälenkillä on tullut poljettua peltojen keskellä ihaillen maisemaa, samalla hattua nostaen niille, jotka siellä ovat varsinkin viimepäivinä ahertaneet. Ihminen on kautta aikain elänyt sillä, mitä ympärillä onnistuu kasvattamaan, vaikkakin totuuden nimissä on myönnettävä, että kyllä me jonkinlainen pakastepizza sukupolvi ollaan. Nykyään toki on paljon herännyt ajatusta, että syödäänkin sitä lähiruokaa ja terveellisesti.

Itse suuntasin jo aamupäivällä Yli-Lauroselan talomuseolle ostoksille, jotenkin sen lähiruuan vain mieltää paremmin tuohon miljööseen, kuin vaikkapa jonkun hypermarketin aulaan. Jos tällainen kulinaristi, kuten itseni miellän olevan, näkee jo eteisessä savujuustoja, niin tiesin jo siinä vaiheessa, että jossain kohtaa se on ohittamaton rasti, mutta ei nyt käytetä kaikkea käteistä jo siinä kohtaa, sillä eihän tällaiseen tapahtumaan minkään Visa-kortin kanssa mennä, pitää olla riihikuivaa taskussa:)

Lopulta päädyin ostamaan jopa itselleni yllätyksenä mustakauraa? Sitä on joskus ennenvanhaan syöty ja on vähemmän prosessoitua, joten kokeillaan nyt sellaistakin. Onhan tässä jo monta aamua taas kaurapuurolla oltu, jopa siinä toivossa, että paino lähtisi tippumaan. Mustakauran ja paljon muuta löydät muuten korvalaanen.fi paikasta. Siellä oli paljon muutakin tarjolla, pitänee käydä ostoksilla. Löytyipä rieskan ohjekin, sitäkin taidan kokeilla, sillä jos täältä Etelä-Pohjanmaalta jotain puuttuu, niin se on kunnon rieska ja meri:) Sen verran herkkusuu olen, että siihen puuron päälle pitää saada hilloa ja sellaistahan myytiin sitten Koskenkorvan Trahteerin pihalla ja sitä riihikuivaakin oli sen verran jäljellä, että kokeillaan nyt näitäkin lähiruokana:) Monesti kuulee moitittavan lähiruuan hintaa, se on ymmärrettävästi vähän arvokkaampaa, mutta toki laadukkaampaakin ja kait se jonkinlainen arvovalintakin on, mihin rahansa laittaa.

Metsissä on nyt puolukkaa niin, että ei kävellä raski, kun jäävät liiskaksi alle, sieniäkin kuulemma löytyy, jos niistä nauttii. Lähiruokaa voi siis ostaa, tai ihan itsekin kerätä, ehkä tässä asiassa pitää vähän itseään haastaa, mitä kaikkea ruokaa voisi löytyä läheltä? REKO-lähiruokarenkaat on varmasti yksi helpoimpia tapoja päästä hommaan kiinni, sieltä olen itsekin jonkin verran ostanut. Ehkä meidän jokaisen kannattaa ajatella edes vähän tilannetta, että siellä pakastealtaassa ei sitä pizzaa olisikaan, vaan se ruoka pitäisi saada omasta maasta, tai viljelijältä/tuottajalta. Siinä kohtaa meistä suurin osa kiittäisi sitä viljelijää/tuottajaa, jotka haastavista ajoista huolimatta meille ruokaa tuottavat.

Haastakaahan kaikki itseänne, niin minäkin aion tehdä ja katsoa, mitä ruokaa läheltä saa? Muistetaan kuitenkin antaa kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen valita ruokansa, mutta se itsensä haastaminen voi olla ihan mukavaakin:) -Markku-

30-Vuotta kipua

Aika kuluu ja kaikesta alkaa olemaan kauan, niin myös siitä kun terveys petti, tai tässä tapauksessa ensin selkä ja siitä puhkesi sitten kipusairaus nimeltä Fibromyalgia. Aika tarkkaan siitä alkaa olemaan 30-vuotta, siis kolkyt vuotta, ei osaa oikein ajatellakkaan, vastahan sitä sai iän puolesta laulaa kolmekymppistä.

Monesti on kysytty, kuinka olet pärjännyt? Siihen en osaa vastata muuta kuin, että omasta mielestä ainakin hyvin. En ole sairaudelle ikinä halunnut pääroolia antaa, sivuroolissa se näyttelee tahtomattaankin, kun ei sille potkujakaan voi antaa. Elämässä meillä kaikilla on erilaisia vaiheita ja suurin osa niistä tapahtuu oli sairauksia tai ei, joten jos joskus vastustaa, niin kaikkea ei voi laittaa sairaudenkaan piikkiin. Sen verran voi jo neuvoa, että eteenpäin ei kannata liikaa miettiä, moni murtuisi, jos sanoittaisiin, että olet seuraavat kolmekymmentä vuotta kipeänä, päivä kerrallaan sairauden kanssa, joitakin asioita voi miettiä vähän pitemmälle.

Jokainen on kokenut olleensa joskus pohjalla ja saavuttaneensa jonkinlaisen pohjakosketuksen, mutta sieltä on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Hetken siellä pohjalla voi viipyä, mutta sitten kun alkaa miettimään, miten sieltä noustaa, niin ihminen löytää sen polun pois sieltä, ennenmmin tai myöhemmin? Monesti ne asiat saattavat tuntua omassa päässä isommalta, kuin ovatkaan, mutta kipujen keskellä niitä ei aina itse huomaa. Harva on keksinyt vaikkapa hammassäryssä, mitä loistavaa alankaan tekemään tulevaisuudessa.

Ne portaat kuopan pohjalta täytyy vaan rakentaa päässään, nousta askel askeleelta ja ehdottomasti juuri niin. Liian nopeaa jos pomppaa taivaisiin, niin pudotus saattaa tapahtua nopeastikkin takaisin, näin minä ainakin uskon, talokin rakennetaan pala palalta, maasta lähtien.

Miten kivun kanssa sitten voi pärjätä 30-vuotta? Elämässä pitää minusta olla nälkää ja halua mennä aina eteenpäin, kokea ja olla kuin tutkimusmatkailija, joka haluaa nähdä, mitä horisontissa odottaa, jos merellinen vertauskuva sallitaan. Vaikka maailmaa mieluummin olisi ilman kipujakin katsellut, niin ehkä se jonkinlaisen erilaisen elämännkatsomuksen on kuitenkin tehnyt, positiivisessa mielessä. Arjessa kun on oppinut pärjäämään, saa käydä töissä, kuten muutkin ja välillä jopa unohtaa, että se kipu missään roolissa onkaan, niin hyvin pärjää. Pitää nähdä enempi se, mikä on mahdollista, kuin se, mikä ei ole.

"Siinä missä mä näen auringonlaskun Sä näet vielä kauniin kesäpäivän" (Kaija Koo siniset tikkaat). Ehkä sitä on oppinut näkemään sen kauniin kesäpäivän? Itse uskon siihen, että sellainen olet, miten itseäsi ruokit? Tässä kohtaa muistutan kuitenkin, että jos ihminen kärsii vaikka masennuksesta, ei hän itse voi sille mitään, että se ajatus ei lähde. Omalta kohdalta olen todennut, että monesti on masentanut, mutta masentunut en ole, vaikka sellainenkin on koettu. Terveys on siitä hassu asia, että sitä yleensä osataan arvostaa vasta sitten, kun sen menettää, näin varmasti olisi omaltakin osalta, mutta kun tätä matkaa on nyt menty näin, niin monia asioita arvostaa erilailla.

Meidän kaikkien matka on omanlainen, välillä paistaa ja välillä mennään vähän pimeämmässä, mutta matka jatkuu, se on pääasia.Kun on tottunut katsomaan aina eteenpäin, niin taaksepäin katsominen on useimmiten turhaa? Oli ajatus ensin kirjoittaa, millaista elämä on ollut kivun kanssa, mutta ketä se palvelisi? Ehkä mieluummin aina positiivisen kautta ja se 30-vuotta menee yllättävän äkkiä, jopa sen kivun kanssa. Ei ole tarvetta omaa kilpeä kiillottaa ja olla ikään kuin se aika ei tuntuisi missään, tuntuu se.

Elämää ei kannata kuitenkaan liian vakavasti ottaa, huumorilla täällä pärjää jo aika pitkälle. Katse aina eteenpäin, mitähän keksisi seuraavaksi, joskus suurempia suhdanteita ja välillä vähän pienempiä. Haaveilkaa, toteuttakaa niitä ja pitäkää sopivasti elämän nälkää yllä, siinä minun neuvo, millä täällä pärjää, itse haaveilen vielä opiskelusta töiden ohella, katsotaan, miten asia kehittyy? Elämässä pärjää aina, tavalla taikka toisella. -Markku-