Markun elämää

Taas ollaan uuden äärellä, vaikka suurin muutos onkin kalenterin vaihtuminen. Arki jatkuu pitkälti samanlaisena, saman pöydän äärellä, samojen ajatusten ja haaveiden kanssa. Silti tässä uuden vuoden aloituksessa on aina jotain, joka tuntuu mahdollisuudelta aloittaa jotain uutta. Kulunut vuosi opetti ainakin sen, että kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi, asioita voi ja saa olla kesken, kyllä ne siirtyvät ja valmistuvat sitten ajallaan. Myös unelmia siirtyy, mutta onko niilläkään niin kiirettä toteutua? Parempihan se on, että ne jokupäivä sitten toteutuu. Jos vuosi päättyi jonkinlaiseen uupumukseen, niin haluan tulevaa vuotta kulkea hitaammin, tietoisemmin ja vähän armollisemminkin itseäni kohtaan. Onhan tässä juhlavuosi edessä, kun puolivuosisataa täyttyy, niin ei enään pitäisi olla kiire minnekkään. Uuteen vuoteen en ota mukaan pitkää lupausten listaa, mutta ajatuksia aion ottaa, joita on kerennyt tässä kuitenkin loppuvuoteen työstää. Itseään pitää jo tällä ikää alkaa tieten kuuntelem...

Joulu se meidät taas yllättää, joka vuosi se tuntuu vain nopeammin saapuvan. Samalla paikalla se kalenterissa on, vaikka joku sen siirtämistä jo ehdottikin, mutta ollaan joulumielellä, eikä keskitytä siihen. Vuoteen mahtuu monenlaista, on se ollut opettavainenkin, välillä pitää pysähtyä, rauhoittua ja ihan vaan olla. Mikäpä siihen parempi olisi, kuin joulunaika? Vähän on laiskasti jaksanut kirjoitella, mutta kiitos lukijoille, niitäkin on riittänyt ja aina se on innostanut jotain kirjoitteleenkin. Jouluna sitä ehtii vähän puntaroida kulunutta vuotta ja miettiä tulevaa, mikä tekisi ensivuodesta paremman niiltä osin, kuin kuluvana vuonna tuntui menevän vähän heikommin? Joulu syntyy minusta teoista, ei niinkään materiaalista. Sen verran tässä uupumusta korjataan vielä varmasti jonkin aikaa, että on tehnyt mieli askarrella jotain ihan muuta, kuin sitä arkea. Pitihän se sitten kokeilla tehdä oikein piparkakkutalo, kait sellainen rakennusmestariopiskelijalta onnistuu? Pakko sanoa, että haas...

Välillä sitä kertyy ihmiselle liikaa kuormaa, tekijöitä voi olla monta, se voi olla fyysistä tai henkistä, mutta lopputulema on yleensä sama, jos ei sitä missään kohtaa korjata. Jossain kohtaa se meno loppuu, toiset kestää enemmän, kuin toiset, vaikka ei me voida kenenkään toisen koko kuormaa tietää? Omalle kohdalle iski lopulta uupumus fyysisinä oireina, vaikka onhan olo ollut uupunut jo pitkään. Tässä kun ollaan hyvää vauhtia lähestymässä viiskytvuotispäiviä ja kyllä voin nostaa käden ylös, olen monessakin asiassa Mielensäpahoittaja. Uupumus on yksi, jota minusta ruokitaan mediassa liikaa, jokainen voi olla väsynyt ja onkin välillä, mutta ei kaikki ole välttämättä uupumusta? En lähde aliarvioimaan kenenkään oloa, kaikki me ollaan yksilöitä, mutta näin minä asian koen. No millä sitä sitten korjaisi, jos ei se virta enään riitä? Yleensähän uupunut itse ei myönnä olevansa uupunut, sen huomaa paremmin muut, työkaverit, läheiset, ketkä nyt ympärillä ovatkaan. Kun se stoppi sitten tulee, ...