Hyvää Joulua

Joulu se meidät taas yllättää, joka vuosi se tuntuu vain nopeammin saapuvan. Samalla paikalla se kalenterissa on, vaikka joku sen siirtämistä jo ehdottikin, mutta ollaan joulumielellä, eikä keskitytä siihen. Vuoteen mahtuu monenlaista, on se ollut opettavainenkin, välillä pitää pysähtyä, rauhoittua ja ihan vaan olla. Mikäpä siihen parempi olisi, kuin joulunaika? Vähän on laiskasti jaksanut kirjoitella, mutta kiitos lukijoille, niitäkin on riittänyt ja aina se on innostanut jotain kirjoitteleenkin. Jouluna sitä ehtii vähän puntaroida kulunutta vuotta ja miettiä tulevaa, mikä tekisi ensivuodesta paremman niiltä osin, kuin kuluvana vuonna tuntui menevän vähän heikommin? Joulu syntyy minusta teoista, ei niinkään materiaalista. Sen verran tässä uupumusta korjataan vielä varmasti jonkin aikaa, että on tehnyt mieli askarrella jotain ihan muuta, kuin sitä arkea. Pitihän se sitten kokeilla tehdä oikein piparkakkutalo, kait sellainen rakennusmestariopiskelijalta onnistuu? Pakko sanoa, että haastava materiaali, uunissa mittatarkkuus tuhoutuu, eikä elementtien kasaaminen niin helppoa olekkaan. Mökki kuitenkin on koottuna, se on pysynyt kasassa ja ehkä se kertoo myös siitä, että välillä voi ottaa vähän rennommin. Ei kaiken tarvitse olla tip top, jouluna on lupa rentoutua, ei siitä kannata tehdä suorittamista, sitä mahtuu vuoteen muutenkin.
Jouluna on aikaa muistaa hetki täältä jo poisnukkuneita ja aina se tuntuu jotenkin rauhalliselta, kun käy haudoille kynttilät sytyttämässä. Äidille sinne jonnekkin, isovanhemmille, ystäville jotka aivan liian varhain täältä poistuivat. Aina sitä hetken haudalla ajattelee, mitähän kaikkea oltaisiin voitu tehdä, jos asiat olisivat menneet toisin? Kultaiset muistot meillä on jäljellä ja niile on kiva hetki uhrata ajasta, kun ei meillä oikeasti voi olla niin kiire, kuin me kuvitellaan, edes jouluna.
Tässä kun ikää alkaa kertymään, niin ne parhaat muistot liittyvät helposti sinne lapsuuteen ja kotiseudulle, siis sinne kotia kotia, mistä on maailmalle lähdetty. Perkiömäen vaatekaupan joulupukki, se oli aina joulun merkki lapsena, se ilmestyi näyteikkunaan kumartamaan ja niin pienestä, kuin muistaa se oli aina siinä. En malttanut olla käydä katsomassa, kun kotiseudulla vierailin, ensin en sitä huomannut, mutta siellähän se pukki kuitenkin oli kun jalkauduin tuolle tutulle näyteikkunalle. Ei se enään kumartanut, mutta seisoi omilla jaloillaan, hetken siinä toisiamme katsoimme ja paljon meni muistoja läpi. Joulu on muistojen aikaa, tai sitten se johtuu siitä, että maltamme hetkeksi pysähtyä?
Vanhoilta kotitalon nurkilta löytyi sitten oikeaa joulun tunnelmaa, vanhat kalaladot lyhtyineen, sekä upeasti laitettu pieni joulumökki ja läheltä löytyvä tonttupolku. Niin paljon tuolla on naapurin poikien ja tyttöjen kanssa lapsena seikkailtu, että paikka itsessään jo tuntuu hyvin nostalgiselta, nyt se on saanut vielä uuden loistonsa jouluisena tunnelman luojana. Aina sitä ennen odotettiin tapaninpäivää, että pääsee katsomaan, mitä naapurin lapset on saanut lahjaksi, liikuttiin puolin ja toisin, ei tiedetty kännyköistä, eikä netistä, ei soiteltu, vaan mentiin käymään. Jonkunlainen joulurauha piti toki jättää, siitä äiti piti huolen. No ehkä se oli hyväkin, kaikki saivat olla läheistensä kanssa hetken ja sitäpä oikeastaan kaipaa eniten nyt itsekin. Tällä iällä joululta odottaa eniten yhdessäoloa, ehkäpä joku vuosi toteutetaan se äidin ja isän haave, kaikki Lappiin yhdessä joulunviettoon. Heiltä se jäi toteuttamatta, kun elämä päätti toisin, se muistuttaa, että asioita kannattaa vain tehdä ja nauttia matkasta niin kauan, kuin sitä suodaan.
Jouluun on tullut paljon uutta ja modernia, sitten niiden omien lapsuusjoulujen, niin ajatteli varmasti aikoinaan meidänkin vanhemmat. Aika aikaansa kutakin, eikä yhtä oikeaa tapaa joulunviettoon ole. Toivon, että joulu on juuri sinulle sopiva, jokainen saa toteuttaa niitä itselle tärkeitä asioita. Muistakaa että jouluna kaiken ei tarvitse olla se tip top, se voi olla kuin tuo rakentamani piparkakkutalo, siitä jää hyvä maku, vaikka se ei aivan viimeisenpäälle näölle olisikaan. Kaikille oikein Hyvää Joulua ja valoa tulevaan vuoteen. -Markku-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uupumusta korjaamassa

Matka kohti lihavuusleikkausta alkoi

Nordkapp