Elämän peruskorjaus


Kun katsoo suunnittelupöydälläni olevia rakennussuunnitelmia, yhä useammin silmään pistää lause, rakenteiden suunniteltu käyttöikä 50-vuotta. Kauheaa, kun oman iän kirjoittaa paperille 44-vuotta? Eipä kuitenkaan hätäillä, ei sitä taloakaan tarvitse purkaa, se vain tarvitsee peruskorjausta, ehkä mekin selviämme peruskorjauksella? Talo on kokenut jo ainakin pienempää remonttia, ehkäpä meitäkin on jo aika useaa vähän korjailtu, olkapäätä on leikelty, kun ei se enään oikein toiminut, se oli vähän kuin talon ulko-ovi, turhaa ääntä ja liikkui kankeasti. Taloa on ehostettu jo tähän ikään, ainakin maalaamalla, keittiöremontilla ja jne. kuten meitäkin varmaan, parturi loihtii meihin uutta ilmettä, vaatekauppaankin on aika ajoin mentävä ja jne.

Miten sitten korjata itseään? Taloon laaditaan suunnitelmat ja se vain toteutetaan, se käy suhteellisen helposti, mutta sillä ei ole tunteita, se ei mieti asioita, sillä ei ole stressiä, se vain seisoo paikoillaan ja odottaa tekijöitä, laittakaa minut kuntoon. Me ei voida toimia samoin, koska kukaan ei meitä tule korjaamaan odottamalla, meitä ohjaa tunteet ja ajatukset, peruskorjaus on siis aloitettava omasta tahdosta.

Kaikilla meillä on oma tarinamme, oma elämänpolkumme, siihen mahtuu jokaisella kaikenlaista, kaikki on kokenut vastoinkäymisiä, kuten onnistumisiakin, osa on pysynyt terveenä, osalla meistä on sairauksia. Kun on elänyt kivun kanssa 27-vuotta, välillä miettii, olisinpa minä se jykevä kivitalo, johon ei taatusti tule mitään vikaa matkan varrella, mutta sitä me ei itse voida valita ja oikeastaan on turhaa spekuloida, mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Meillä on erilaisia sairauksia ja niiden kanssa vain on opittava elämään, ei tarkoita sitä, että niiden kanssa pitäisi elää yksin, kyllä apua pitää hakea, kun sitä tarvitsee. Kahtakymmentä seitsemää vuotta ei kirjoiteta blogiin, siinä on ainesta vähän paksumpaan opukseen, sitten kun sen aika joskus on, mutta lyhyesti jos ajattelee, niin jotainhan tässä piti alkaa itselleenkin tekemään.

Liekkö luonnekysymys, kun ajatus on, että kyllä minä itseni korjaan, kuten moni on varmaan talonsakkin kanssa toiminut, mutta kaikkea ei voi siinäkään tehdä itse, siinä aina tarvitaan vähän erikoisosaamista, sähkäriä, putkimiestä, muuraria ja jne. Ehkä tässä omassakin remontissa tarvitaan nyt vähän erikoisosaamista. Minulla kävi tuuri, pääsin Oulaisten kaupungin ja AVI:n palkkaaman liikuntaneuvojan asiakkaaksi, tai ehkä se ei ihan tuuria ollut, vaan oma halu päästä siihen ohjelmaan ja lähetteen tekijäkin totesi potilashistorian luettuaan, että sinä siis itse haluat siihen? Kyllä, minä haluan nyt laittaa itseni kuntoon, kaikkeen en voi vaikuttaa, mutta osaan pystyn ja sen haluan nyt tehdä.

Startti on jo tapahtunut, elokuussa alkoi Muutos-valmennus verkkovalmennuksena, ruokavaliota on korjailtu luentojen mukaan, liikuntaa on tullut lisättyä, vähän liiankin innolla, pitäis malttaa aloittaa rauhallisesti. Ranteeseen piti hankkia Polar Ignite urheilukello, ajattelin että on sama, vaikka laittaa hevosenkengän takataskuun ja lähtee lenkille, mutta ei nyt ihan sentään, kyllä sykealueita on tullut seurattua ja harjoituksia sovelluksesta. Oma tuntemuskin sen kertoo, milloin pumppu hakkaa vähän liian lujaa, kun pyörä ei enään maastossa nouse sinne mäenpäälle, vaan nouset itse sen pyöränpäältä, kun koitat sauvakävelyllä mennä vähän liian lujaa ja sitten ei tunnukkaan auringonpaiste niin kivalta. No ehkä me nykyajan ihmiset tarvitsemme jonkin laitteen, joka meille asiat kertoo ja onko sillä oikeastaan väliä, mikä se on, kunhan pääsemme liikkeelle ja huolehdimme itsestämme.

Katsotaan miten homma etenee, uusi viikko tuo taas uusia asioita tullessaan, liikkuminen on alkanut tuntumaan kivalta, vaikka täysin kivutonna se ei onnistukkaan, "kipua on, muttei tuskaa", kuten Juha Tapion laulussakin lauletaan. Voidaan siis peruskorjata itseämmekin tietyiltä osin, mutta muistetaan, että erikoisosaaminen tavitsee omat tekijänsä ja otetaan mielenkiinnolla vastaan, jos joku meitä remontissa neuvoo. Meitä ohjaavissa tunteissa kannattaa myös kääntyä välillä ammattilaisen puoleen, jos ei tiedä mitä korjaa ja miten, niin annetaan se ammattilaiselle, jonkun se peruskorjaus on taloonkin suunniteltava, kaikkea ei voida tehdä itse. Ehkä hyvä lähtökohta on tehdä kuntotutkimus, tunnistaa ongelmat ja riskirakenteet ja tehdä ammattilaisten kanssa suunnitelma, miten niitä lähdetään korjaamaan?

Liikunnan ja elämän iloa kaikille, tehkää mieluisia asioita, nauttikaa siitä, mitä pystytte tekemään, älkääkö surko sitä, mitä ette pysty tekemään. Päivitellään välillä ajatuksia, miten peruskorjaus etenee, kiireellä tätä remonttia ei pilata, kun ei se tarvekkaan ole hetkessä syntynyt.

-Markku

Kommentit

Lähetä kommentti