Muutosmatka jatkuu

Eteenpäin valoa kohti, se on ollut kuitenkin aina se ajatus, vaikka välillä varjoissakin on kuljettu. Viimeiset viisi kuukautta on menty kuitenkin hyvillä mielin painonpudotusmatkalla. Se oli tasan 5-kuukautta punnituksesta punnitukseen, jakso jolla osoitetaan elämänhallintaa ja pudotetaan hallitusti tietty määrä painoa, jotta matka kohti lihavuusleikkausta voi jatkua. Se onnistui, tiistaina lähti lähete eteenpäin, vaikka vähän alkoi loppua kohti epätoivo hiipiä, onnistunko sittenkään? Tiukkana on pitänyt olla, ei herkkuja, sopivia annoskokoja, liikuntaa ja tietty yrittää pitää mentaali puoli mukana. Ei se ihan helppoa aina ole, elämässä on niin paljon asioita, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihminen on kokonaisuus, laihdutus tapahtuu kuitenkin lopulta korvien välissä.Yksi etappi matkalla on siis saavutettu, mikään ei edelleenkään ole varmaa leikkauksen kannalta, seuraavana sitä arvioidaan sitten jossain kohtaa polilla? Hyvältä polulta ei kuitenkaan kannata poiketa ja jatketaan samaan malliin, ehkä kuitenkin vaikka Rehupiiklesin laulun sanoin "makkaraperunat ja automiehen annos", taidan itseni palkita kuitenkin jollain ja jatkaa sitten siitä taas.

Lomaviikolla kun käveleskeli rannoilla noin 100000 askelta, niin ehti paljon miettiä asioita, sama ajatus tuli tiistai aamuna, kun istuskelin aamulla työterveyshuollon odotustilassa, keskusradiosta kuului kappale, joka jäi soimaan päähän.

"Juoskaa te, jotka juoksette Saatte mitalit kaulaan Mul ei oo enää kiire, eikä mua haittaa se Jos mä pääsen hitaammin hautaan Juoskaa te, jotka juoksette Sitä parasta aikaa Mä jäin seurailee pilvii, eikä mua haittaa se Jos mä pääsen hitaammin hautaan" Nelli Matulan Hitaammin hautaan.

Valitettava totuus on, että me käytetään paras aika meidän elämästä siihen, että käydään töissä, maksetaan velkaa asumisesta, ostetaan auto jolla kuletaan töissä ja taas maksetaan. Ihminen on luonut elämästään loppujen lopuksi melko tyhmää. Eniten nautit kuitenkin sitten, kun saat mennä vaikkapa kevätauringossa reppu selässä luontopolkua, tai mikä nyt kenellekkin on sitä mieluisinta tekemistä. Kaikki me on oma paketti rakennettu, eikä kukaan ole vaikkapa minua kouluun pakottanut, näin me vaan mennään ja suoritetaan, eikä sille mitään taida mahtaa? Toivotaan vaan, että sitä terveyttä riittää vanhoillekkin päiville, kun oravanpyörästä joskus päästään.

Niin kuin aiemmin mainitsin, niin painonpudotus tapahtuu korvien välissä ja olisihan se hienoa kun kaikki olisi vain seesteistä stressitöntä elämää, mutta ei kait sellaista ole olemassakaan? Sitä aina ajatteli, että tässä elämänvaiheessa kaikki on helppoa, mutta vuoristorataa se on, kuin revontulten leikki. Siinä missä iloitset, että seuraava sukupolvi syntyy näinä päivinä, suret sitä, että kun toinen aloittaa, niin toinen on lopettelemassa elämänkaartaan, isän kanssa pitkä Alzheimer matka alkaa olla loppupuolella. Mutta tämä on elämää ja näin se menee, samalla tajuat myös, että sinulla on kohta jälkipolviakin kaksi nuorempaa polvea?

Tämä on siis varmasti oikea hetki tälle muutosmatkalle, itsestään pitää pitää huolta. Onneksi se työterveyshuolto oli lopulta hyvä, sen verran joutui vaari jo taipumaan, että kolesteroolilääkkeet lähti matkaan:) Pikkuväki on siis lisääntymään päin ja pitäähän vaarin jaksaa touhuta lasten kanssa, tai ainakin niin minä haluan tehdä. Onnellinen olen, että tämä matka siis jatkuu ja askel kevenee joka kilolta, minkä saa pois heittää, helppoa se ei ole, mutta kun tahto on tarpeeksi luja, niin sitä jättää turhat herkut syömättä, se palkinto odottaa sitten jossain kohtaa. Hyvää keväänjatkoa jokaiselle! -Markku-