Lakeuden elämysreitillä

Tänään päästiinkin sitten liikkumaan vähän uusiin maisemiin, kun ollaan Ilmajoella Ahonkylässä ja täältä löytyy upeat ulkoilumahdollisuudet mm. lakeuden elämysreiteiltä. Aurinko paistaa, maa on kuurassa, tuulta ei ole ollenkaan ja myös parempi puolisko on tällä kertaa mukana, niin voidaan sanoa, että olosuhteet ovat kohdallaan, ei paljon enempää voi toivoa, tästä ei juuri vapaapäivä parane. Sen verran laiskoja oltiin, että siirryttiin lähtöpaikalle autolla, mutta kun halutaan nyt nauttia nimenomaan tuosta elämysreitistä, asfalttia riittää käveltäväksi sitten kyllä arkena ihan riittämiin. Päätettiin lähteä sauvakävelylle, niin saadaan kävelyyn vähän tehokkuutta lisää ja jotenkin niiden kanssa on nyt oppinut liikkumaan, menee jotenkin luontevasti. Lähtöportilla on jo hyvät opasteet ja välimatkat eri paikoille on ilmoitettu tarkasti, siitä sitten vain urheilukellot säätämään treeni valmiuteen ja sauvat käsiin, joka oli ainakin itselle se lähes suurin haaste, no sai ne sitten asettumaan käteen ja ei muuta, kuin jalkaa toisen eteen.
Reittiä on entuudestaan parannettu tuomalla sinne uutta kivituhkaa tasoitteeksi, nämä reitit on esteettömiä liikuntareittejä, joissa on mahdollista myös pyörätuolilla liikkua, tässä olisi esimerkkiä ja mallia moneen kuntaan, nämä on pieniä investointeja miljoonia maksaviin halleihin verrattuna, hinta/käyttäjä suhde on varsin tehokas, tänne voi vapaasti mennä, eikä se maksa mitään käyttäjälle, näitä tarvitaan ympäri maata, sen on korona aikakin osoittanut. Reitin varrelta löytyy sopivin välimatkoin kaikenlaista, on kotaa, laavua, biokäymälää, opasteita yms.
Opasteita on matkan varrella hyvin, joten ulkopaikkakuntalainenkin osaa siellä mennä hyvin.
Kivaa oli kyllä lenkkeillä noissa olosuhteissa, laavulta leijaili savun ja makkaran tuoksu, ai että, no ehkä sopii paremmin, että sitä makkaraa ei ollut mukana, niin ei mennyt liikunta hukkaan, mutta sellaiseenkin siellä kyllä mahdollisuus on. Liikunnassa kannattaa hakea aina jotain uuttakin, ainakin uusia paikkoja, niin se ei ala maistua puurolta, jos keität jokapäivä perunat, niin ei pitkään maistu, sama se on liikunnassakin, välillä tarvitaan vähän suolaa siihen, niin se maistuu paremmalta ja tänään se onnistui oikein hyvin. Haetaan siis uusia lajeja ja kokemuksia, niin saadaan se maistumaan hyvältä ja silloin siitä tykkää ja sitä haluaa lisää. -Markku-

Kommentit