Edesmenneiden viikonloppu

Syksyn pimeyden keskellä on vietetty jälleen pyhäinpäivää, se on jotenkin hieno hetki tähän pitkään syksyyn, jotain erilaista ja kyllä se itselle on vielä nimenomaan pyhäinpäivä, eikä halloween, kuten sitä nykyään paljon vietetään, eikä siinä, jokainen viettää sitä tavallaan, minä omallani. Kirjoitin joitain vuosia sitten muistelmateoksen, jossa kuvailen haudalla oloa seuraavasti, on pyhäinpäivä, maa on kuurassa ja taivaalta leijailee lunta...nyt on juuri sellainen aamu ja jostain leijailee hiutaleet hiljakseen, aivan kuin joku ripottelisi niitä meidän päälle. On kiva lähteä omalle kotikylälle, se on kuitenkin aina se koti sydämmessä, tuttu paikka, kotitalo kirkon kupeessa, sen juurella on kasvettu, se on ollut maamerkkinä merelle, siihen liittyy paljon muistoja.

On aina hieno hetki ajaa kirkon parkkipaikalle ja nousta autosta, valtava määrä muistoja tulvii mieleen, täällä käytiin kerhoa, täällä on vietetty juhlat, hautajaiset, koulukirkot, partiotapahtumat...niin paljon kaikkea, on kiva heittäytyä muistoihin ja esitellä kumppanille lapsuuden muistoja. Tuossa oli ennen vanha kerhotalo, siinä me käytiin kerhoa, siellä me tehtiin sitä ja tätä, siitä riittäisi tarinaa pitkästi. Hautausmaa on niin karu ja kaunis, se on kuin toinen maailma, jossa aika pysähtyy, siellä on rauha ja se on kuin astuisit turvaan kaikkea, täällä ei kukaan häiritse, täällä voi hetkeksi mennä muistoihin ja elää ne hetket edesmenneiden omaisten ja ystävien kanssa. Ensimmäinen kynttilä menee aina äidille, syöpä vei aivan liian nuorena, sitä on vieläkin vaikea käsittää, vaikka aika on kullannut muistot. Vieressä lepää itseä huomattavasti nuorempi ystävä, on vaikeaa olla herkistymättä. Kierros jatkuu, on isovanhempia, on sukulaisia, liian monta ystävää on jo kirkkomaassa viimeisellä leposijalla. Yksi kynttilä jää yli, vaikka ei niitä varmaan ikinä voi jäädä yli, jokainen ansaitsisi kynttilän, jokainen ansaitsisi sen pienen hetken, meidän täällä olevien muistoissa. Minulla on tapana laittaa yksi kynttilä aina vaihtelevasti, jonkun haudalle ja tällä kertaa se menee vaarini veljen haudalle, se on sankarihautapaikka, jossa on vielä vähän kynttilöitä. Kun joku on uhrannut itsensä 25-vuotiaana sodassa, että me saadaan elää täällä näin hyvää elämää, näin hyvissä olosuhteissa, niin kynttilä menee varmasti oikeaan paikkaan. Illalla vielä kieretään asuinpaikan hautausmaa ja sytytetään kynttilät, muistellaan hetki kaikkia täältä jo pois nukkuneita, tiedostaen, että joku päivä mekin ollaan täällä ja silloin toivottavasti joku aina tulee ja sytyttää kynttilän meidän muistolle, kuten toivoo jokaisen ihmisen kohdalla käyvän. Ajat muuttuu ja kuten alussa mainitsin, moni viettää nykyään halloweenia, mutta toivottavasti myös nuoret oppivat ja muistavat pyhäinpäivän merkityksen, se on hieno perinne ja säilytetään se. -Markku-