Ilmastonmuutos ei syyttämällä paremmaksi muutu

Kun jouluun on viikko ja joki virtaa vapaana lähes tulvakorkeudessa, niin voitaneen myöntää, että jotain tälle ilmastolle tapahtuu, vaikka näin on käynyt ennenkin, niin nyt se alkaa olemaan jo normaalia ja sen verran paljon on tullut lapsesta asti luonnossa liikuttua, että kyllä ilmasto muuttuu. Hiihtämään ei ole päässyt vielä näillä korkeuksilla, on asioita joiden huomaa muuttuneen sitten lapsuuden. ilmastokeskustelu on saanut monenlaisia piirteitä ja itse pidän sitä liian syyllistävänä ja yliampuvana, ei täällä nyt ihan ilmastohätätilaa tarvitse julistaa, pitää muistaa, että iso osa Pohjois-Suomea kuuluu alueeseen, jossa on maailman puhtaimpia ilmastoja. Kuvassa Pyhäjoki virtaa vapaana läpi Oulaisten kaupungin ja jouluun on tosiaan viikko aikaa.
Miksi ihmisiä sitten syyllistetään ja mistä? Tähän maahan mahtuu niin monenlaista aluetta, että pitäisi olla alueellista suhteellisuudentajua, kun on lähes rikollista ajaa omalla autolla töihin, mutta minkäs teet, kun bussia ei kulje, ei onnistu junalla, joukkoliikennettä on harvennettu niin paljon, että sillä kulkeminen ei onnistu monessakaan paikassa, sen myöntää jo verottajakin, kun hyväksyy tietyille ajoille ja paikoille oman auton käytön. Miksi ei sitten asuta työpaikan vieressä, siksi kun harvoin täällä molemmat saa töitä samalta paikkakunnalta, vaan yleensä ainakin toisen on kuljettava toisella paikkakunnalla töissä, lisäksi uutisoinnilla ja pankkien lähtiessä mukaan siihen, että maaseutua ei pidetä asuttuna, on täällä moni oman omistusasuntonsa vankina, ei taloa tuosta vain laiteta johonkin. Kun oma auto kuluttaa mittarin mukaan 3,6l/100 km dieseliä matka-ajossa, jota suurin osa ajoista on, niin ei siitä enään oteta paljoa pois, ei edes uudella hybridillä, mikä sinänsä on hyvä asia, että ne jotka pystyy, niin sellaisen laittavat, tosin nyt on käynyt ilmi, että on hybridi autoja, joita ei ole koskaan ladattu, mutta sellainen on ostettu, sekö on nyt sitten se ympäristöteko, voitaneen kysyä? Kun ihminen käyttää kotinsa lämmitykseen vaikkapa 10000 kw/h sähköä, on se ilmaston tuhoamista, mutta kun ihminen ajaa sähköautolla 10000 kw/h sähköä, on se ympäristöteko? Täällä maaseudulla moni koti lämpiää edelleen puilla, kuten on aina lämmennyt, aikoinaan ei ole muuta lämmitystä ollutkaan, nykyään näistä puista suurin osa on tehty harrastuksena ja kuntoilumielessä, joku siis kuntoilee hyötymielessä, eikä osta hiilikuiturunkoista fatbikea sähköllä, kun se sähkö on nyt yllättäen niin hyvästä, lämmittää kotiaan tämän kuntoilun tuloksena, vähentäen mm. öljyn kulutusta ja muita lämmitysmuotoja, kumpaa syyllistetään enempi? On paljon ihmisiä, jotka tekevät jatkuvasti ympäristötekoja, vaihtavat energiaystävällisempiä kodinkoneita, vaihtavat valaistuksen led-polttimoihin, miettivät kulutustaan, niin asumisen, kuin autoilunkin suhteen, liikkuvat luonnossa ymmärtäen sen merkityksen, keräävät sieltä roskat ja haluavat huolehtia, että luonto voi hyvin, silti näitä ihmisiä syyllistetään eniten, vaikka totuus on, että toiset tekee asioita, toiset puhuu asioista. Kun joku syyllistää sinua töissä kulkemisesta, mutta voi itse lentää ympäri palloa lentokoneella lomailemassa ja kirjoittaa ilmaston pelastamisesta, niin joskus kannattaa ajatella asioiden suhteellisuutta. Kun olin ottamassa joelta kuvaa, niin ylitseni lensi joutsenparvi, se on varmasti sellainen näky, minkä me kaikki haluamme nähdä myös tulevaisuudessa.
Kyllä meidän töitä pitää tehdä ympäristön ja luonnon eteen, mutta syyllistämällä ihmisiä kaikesta, ei päästä toivottuun tulokseen, nyt tarvitaan suhteellisuudentajua kaikilta ja meistä jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa asioihin, korona aika on näyttänyt, että ihminen tarvitsee luontoa ja luonto tarvitsee ihmistä, pidetään siis toisistamme huolta. -Markku-

Kommentit