Perinteistä vai uudistettua Joulua?

Joulu on hyvin perinteistä aikaa, usein teemme asiat, kuten ne on tehty aina, tai ainakin äiti ja isä teki niin, mummo ja vaari teki niin ja sitä rataa. Itse olen mielestäni vanhanaikainen ja perinteitä vaaliva, mutta koska työnikin on suunnittelijana luoda uutta, niin mieli tekee kokeilla vähän uuttakin ja hieman modernisoida myös joulua. Aloitetaan vaikka kuusesta, tarvitseeko sen olla joku aito pimeässä metsässä kaadettu epätasainen yksilö, johon ripustetaan perinteiset lippunauhat yms. perintönä tulleet ihanat 70-80-luvun koristeet, no onhan niissäkin jotain hienoa, mutta ei kiitos. Aikoinaan huvitti, kun lapsena 80-luvulla lähdettiin aina ajeleen pienelle mökkitielle aamuhämärässä jouluna, kirves ja saha peräkontissa, kas kas täällähän on paljon tuttuja ja yleensäkkin liikennettä, metsät omisti jakokunta ja ehkä se oli sillain puoleksi sallittua, ainakin siitä kaikki tiesi, että siellä on väki kuusivarkaissa. Minä halusin modernin kuusen ja erilaisen värityksen ja sellaisen nyt sitten sain, valkoinen muovikuusi, johon tulee vain turkoosia koristetta ja siniset valot, itseasiassa siitä tulee mieleen Suomen lippu, mikä sopii hyvin sisustukseenkin.
Ruokapöytää voisi hieman kanssa modernisoida, itsekin olen sortunut ostamaan siihen kaiken sen omasta mielestäni siihen kuuluvan, koska näin on aina tehty kotonakin aikoinaan, tomaatti silliä, josta vaivoin noin kolme palaa saa syötyä ja keväällä jääkaapin siivouksessa purkki roskiin, lanttulaatikkoa, jota mallin vuoksi lapsille voi hieman yrittää syödä, riisipuuroa heti aamusta ja vatsavaivat alkavat jo ennen varsinaista ateriaa, isäni suosima lipeäkala sentäs jää kaupanhyllylle, vaikka muistan siitä vain sen kauhean hajun, listaa voisi jatkaa, me käyttäydymme siis hyvin perinteisesti, vaikka ehkäpä tänäpäivänä niitä ruokia löytyy myös hieman maistuvammassa ja mielekkäämmässä muodossa. Pipareita sentäs leivottiin viikonloppuna, niitäkin voi hieman koristella, kuten kuvasta näkyy, kukin tavallaan, se on mukavaa yhdessäoloa, joululaulut soimaan ja vähän lapsenmieltä, niin resepti on toimiva.
Jouluun ei varmaan yhtä reseptiä ole, kukin viettää tavallaan, itselle se on sekoitus uutta ja vanhaa, on asioita, kuten haudoilla käynti, josta haluaa pitää perinteenä kiinni, itseasiassa se on yksi joulun hienoimpia hetkiä, yhdessä porukalla syöminen ja pelien pelaaminen on kanssa perinteitä, jotka toimivat vuodesta toiseen. Perinteetkin siis toimivat, mutta pieni modernisointi voi joskus olla paikallaan ja tuoda uutta ulottovuutta, myös jouluun. Varmaa on, että hieman erilainen joulu nyt on koronan takia, asioita jää pois ja niitä joudutaan tekemään erilailla, mutta se voi tuoda myös paljon hyvää ja uuttakin, kun vain otamme sen avoimin mielin vastaan. Rohkaisen kyllä kokeilemaan erilaista joulukuusta tänävuonna, itse tykkään nyt omastani, kuten perhekin, sitä on nyt kiva katsella. Kaikenkaikkiaan se on meistä itsestä kiinni, millainen joulu on, tehkäämme siitä siis kaikille mieluisa ja mukava, toivotaan, että kaikilla olisi läheisiä, eikä kukaan joutuisi kokemaan yksinäisyyttä jouluna. -Markku-

Kommentit