Vapaus liikkua

Sitä ei monestikkaan tule ajatelleeksi, kuinka hienoa on, että meillä on liikkumisen vapaus, on jokamiehen oikeudet liikkua luonnossa, toki ajattelen, että vapaus tuo myös vastuuta, kun ollaan toisen mailla, niin silloin myös huolehditaan, että ei roskata, eikä tehdä vahinkoa. Edes korona ei ole meitä sisälle pakottanut, miettikääpä, että meillä olisi ulkonaliikkumiskielto, kuten on joissain maissa ollut ja on käytössä tällä hetkelläkin, se voisi Suomalaiselle liikkumaan tottuneelle ihmiselle olla kova pala. Olen aina ajatellut, että kun ihmisellä riittää uteliaisuutta ja nälkää uusiin asioihin, niin silloin on kaikki hyvin. Niinpä nyttenkin oli lauantai aamuna lähes levoton olo, tai myönnettäköön että olin täpinöissäni, kuin pikku lapsi, joka on lähdössä pulkkamäkeen, ajoin perjantai iltana paremman puoliskoni luokse Ilmajoelle ja tarkoitus oli lähteä vähän liikkumaan uusiin maisemiin. Olen jo pitkään yrittänyt löytää sudenjälkiä, tai nähdä itse suden, toki sillä edellytyksellä, että välissä on vähintään tuulilasi ja kun kuulin aiemmin paikalliselta jahtipäälliköltä, missä niitä voisi nähdä, niin sehän alkoi kiinnostamaan niin paljon, että paikalle oli lähdettävä katsomaan. Mapsiin vaan Oksivuoren näkötorni, niin päästään oikealle metsöautotielle, tie oli ihan hyvässä kunnossa ajella citymaasturillakin, monenlaista jälkeä näkyi, mutta ei suden jälkiin viittaavaa. Auto jätettiin tien varteen levikkeelle, että se ei ole kenenkään tiellä ja lähdettiin tarpomaan vähän kapeampaa tietä.

Oksivuoren näkötorni löytyi noin vajaan 1,5 km kävelemisen jälkeen, syke nousi kivasti, kun tiellä oli lunta ja maasto oli nousu johteinen ja ehkä suden tuoma jännityskin sitä nosti :) Torni on käsittääkseni yksityisen tekemä ja varmaan sieltä olisi kauas nähnyt, mutta kun runkokin näytti ranteen paksuiselta, niin eihän iso mies sinne tohtinut kiivetä huipulle asti, riitti kun korkeanpaikankammoinen kävi vähän kokeilemassa sitä. Tornin juurella oli rakennuksia ja nuotiopaikkaa ja viitat, että siitä kulkee jonkinlainen patikointireitti, pitää selvittää miten ne on käytössä, mutta jos esim. nuotio paikka on yleisessä käytössä, niin saattaapa sinne kevään korvalla lähteä makkarat paistamaan.

Nuotiopaikka hieman lumen peitossa, mutta kohta sen aurinko sulattaa.

Alueella on rakennuksia, joiden käytölupa pitää selvittää, onko ne tarkoitettu patikoijille?

Takaisinpäin matka taittuikin nopeasti, kun mentiin alamäkeen, toki oli kiva olla välillä näkevinään tassun jälkiä, joissa oli kynnenkin jäljet, no kyllä ne taisi olla vain koiranjälkiä, joten sudenjäljet jäi vielä näkemättä, mutta etsiminenhän on mielenkiintoista puuhaa. Onneksi meille on tällainen vapaus suotu, liikkua vapaasti, se saa aina miettimään uusia retkiä ja kevään päälle on mielessä monta kohdetta, toki saa vinkatakkin, jos on mielenkiintoisia paikkoja, missä kannattaa käydä, niin käydään tutustuun. Tänään olikin sitten edessä arki, epänormaalista on tullut normaalia, päivä etätöitä, ruokaa verkkokaupasta, aamulla puuron ja iltapäivällä jauhelihakeiton keitto, hirveänä olisi laiskottanut olla menemättä lenkille, mutta kun maksoi kasan laskuja, niin tuntui, että jospa kävis vähän päätään tuulettamassa, tulipahan lenkkikin tehtyä, viikko siis lopulta tehokkaasti käyntiin. -Markku-