Elämän palasia

Maanantaina sitä aina miettii näitä elämän palasia, voi kun ne saisi joku päivä paikoilleen, ovat kuin kasa palapelin palasia, olisi helpompaa, mitä vähempi niitä olisi, mutta ne 20-palan palapelit taisi kuulua lapsuuteen ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, niin tarjolla on vain näitä 1000-palan pelejä, jos näin voi verrata. Sitä voisi kuvitella, että keski-ikäisenä voi tehdä, mitä itse haluaa? No on toki paljon asioita, joita voikin tehdä, mutta sitten on tiettyjä palasia, joita ei vaan tunnu saavan paikoilleen?
Elämän palasia voisi verrata palapelin palasiin, kappalemäärä yleensä lisii iän myötä, kun muuttujiakin on yleensä enemmän, kuin lapsena, vaikka yhtä vaikealta kait se tuntuu joka iässä, teininä se voi tuntua jopa mahdottomalta, mutta yleensä sitä aina jonkun palasen löytää. Tämän viikon luennolla Muutos-valmennuksessa käsiteltiin mm. asioiden loppuun saattamista. Kuulostaako tutulta, tuhat asiaa on kesken, kuten palapelin palaset, sitten tuntuu, ettei oikein mistään pääse liikkeelle ja pahimmillaan sitten luovuttaa koko homman, kun ajattelee, ettei siitä kuitenkaan mitään tule. Mieleen kasaantuu asioita, joita pitäisi tehdä, sitten ne alkaa stressaamaan ja kohta on kaikki tuskaa. Palapelissäkin yleensä vaikeinta on päästä alkuun, ehkä parhaiten, kun lähtee vaikka jostain helposta liikkeelle, jos aloittaisi palasta, jonka tietää saavansa paikoilleen, se kun monesti menee niin elämässäkin, että yksi pala kun loksahtaa kohdalleen, niin sitten ne muutkin löytää paikkansa ja osuvat kohdalleen. Palasia on siis helppoja ja vaikeita, mutta kun vauhtiin pääsee, niin yleensä onnistuu ne vaikeatkin palat lopulta. Siispä kannattaa valita alkuun sellaisia helppoja juttuja, ne on jokaisella yksilöllisiä, se voi olla pyykkien pesua, voi olla vaikka vaatekaapin siivous, ei välttämättä koko vaatehuonetta, vaan yksi kaappi ja todennäköisesti innostut sitten siivoaan vaatehuoneenkin, vaikka vähän myöhemmin?
Tällä hetkellä suurin pala on talon myyminen, jolle ei itse voi enempäänsä, välillä tuntuu, että koko myynti on kuin kadonnut pala, ostajaa ei ole löytynyt, mutta pitää luottaa siihen, että se siinäkin se puuttuva palanen vielä löytyy ja kun sen vaikeimman palasen ratkaisee, niin sitten niiden muiden palasten paikka on huomattavasti helpompi löytää :) Mutta jos nyt ajattelisin, että en sitä vaikeinta palaa voi saada paikoilleen, niin luovuttaisinko sitten muidenkin palojen yrittämisen? En, koska palat seuraavat toisiaan ja pitää vaan luottaa siihen, että joitain paloja kun saa paikoilleen, niin sen vaikeankin palan paikka voi yllättäen löytyä.
Viime kesänä tuli tekaistua uutta terassia, vaikka tiesin jo silloin, että talon laitankin myyntiin ja nyt säätiedotus lupaa niin mahtavaa keliä, että on aika laittaa taas terassille kalusteet ja muu rekvisiitta, ne on niitä helppoja palasia ja kukaties juuri niitä, että joku juuri siihen tykästyykin ja ostaa koko talon? No tässä oltiin jo todella isossa vertauksessa, mutta kaava toimii pienemmissäkin asioissa, lähtee tekeen vaan niitä asioita, jotka varmasti tietää saavansa heti valmiiksi ja sitten saakin sellaisen tekemisen draivin päälle, niin käy helposti mm. pihatöissä keväällä, kun tekee jotain, niin kohta haluaa tehdäkin enemmän. No siinä oli tämän viikon teoriaa, kovasti sitä toivoo, että ne elämän palaset saisi paikoilleen, kyllä tähän elämään jo sen verran mahtuu, että tuntuisi ihan kivalta saada nauttia siitä yhdessä puolisoni kanssa.
Aina oon uskonut sellaiseen nöyrään puurtamiseen, että se jossain kohtaa palkitaan ja kivahan se välillä olisi istahtaa vaikka jäätelölle altaan reunalle, eihän kukaan palapeliäkään ihan koko aikaa kasaa, tai ainakaan ne palat ei heti löydä paikkaa, mutta suuria ahaa elämyksiä sitten tulee, kun ne palat paikkansa löytävät :) Niiden löytymistä odotellessa, taitaa tänäänkin olla jotain palasia tarjolla, ainakin ruuanlaitto ja pyykit, niistä olen varma, nälkä pakottaa tekeen ruokaa ja kun pyykit laittaa koneeseen, pitää ne myös kuivaan laittaa, ehkäpä innostun sitten enempikin kotitöistä :) Hyvää uutta viikkoa jokaiselle, aloittakaa helpoista paloista, jos valita voitte ja kenties loppuviikkoa kohti sitten suurempiakin palasia saa paikoilleen. -Markku-

Kommentit