Nyt alkaa loma

Niin sitä aikuisenakin odottaa, kuin lapsena koulun päättymistä, että alkaa kesäloma, vuodet vain kuluu aina nopeammin ja tuntuu, että justiinhan se oli edellinen kesäloma. No aina se on tervetullut ja otetaan mielellään vastaan :) Olo on lähinnä helpottunut, johonkin pisteeseen on taas venytty ja nyt sitten ladataan akkuja syksyyn, vaikka sitä ei tee mieli edes ääneen sanoa, mutta se on yleensä fibromyalgian kanssa vaikeinta aikaa, joten sitä kohti on hyvä lähteä täysillä akuilla. Liekkö se jo ikä painaa, kun mennään periaatteella, lähdetään katteleen, mitä loma tuo tullessaan, enään ei tarvitse niin tarkkaan miettiä menemisiä, menee tilanteen mukaan.
Sen verran on hellettä ollut jo kesäkuussa, että kyllä merenrantaan pitää päästä paahtamaan itseään, kun ei saunassa voi käydä, niin aurinko kun paahtaa kipeitä paikkoja, niin jotakin se korvaa, mitä saunassa menettää ja auringossa kyllä viihtyy, ehkä liikaakin, mutta kun se lämpö on niin kivaa ja välillä tulee kyllä uituakin, loppujen lopuksi rantapäivä on oikeastaan aika aktiivi päivä, kun käy polskiin aina välillä ja kulutus varmaan sitä luokkaa, että se juustonaksu pussi evääksi sallittakoon ja helteellähän pitää syödä suolaista, joka luonnollisesti pistää myös juomaan, että pärjää paahteessa.
Kiireettömät aamut kuuluvat lomaan ja kyllä ne pitää aamukahvit nauttia pihalla, tai sanotaan saa nauttia pihalla, terassilla hetki rauhassa linnunlaulua kuunnellen, niin siitä on hyvä päivä aloittaa. Kesäkahviloissa pitää kyllä kanssa käydä, niistä löytääkin monesti mielenkiintoisia paikkoja, mainittakoon mm. Lumijoen Varjakassa Hailuoto laiva, jossa on kesäkahvila ja saa tietty jäätelöä, samoin Karvialla Anne Mattilan taidekahvilassa pitää päästä uudelleen käymään, itseasiassa maa on täynnä jänniä paikkoja, muuallakin kun huvipuistossa :)
Veden äärellähän sitä parhaiten rentoutuu, siinä ajankulku katoaa, kun ottaa onkivavan kainaloon ja nauttii luonnonrauhasta, kyllä tässä on ajatukset jo pitkällä lomalla, vaikka vielä yksi työpäivä onkin hoidettavana, mutta alkaa se lomafiilis pikkuhiljaa hiipimään, autossa jo maastopyörä ja onget pakattuna :) Pelkkää olemista, liikuntaa ja kulttuuria, siinä varmaan pääpiirteet lomalle, uusiin paikkoihin on tarkoitus tutustua ja tekstejäkin niistä kirjoitella, että blogi ei jää lomalle :) Niin ja onhan meillä tässä juhannus välissä ennen varsinaisen loman alkua, vietetään sitä ensin ja nyt näyttää sääennustekkin kyllä harvinaisen hyvää keliä, että eiköhän maanantaina ole jo irtaannuttu työelämästä ja sehän se on loman tarkoitus :) Hyvää juhannusta ja kesän jatkoa jokaiselle :) -Markku-

Kommentit