Pikku puuhastelua ja lomailua

Nyt on sitten virallinenkin loma alkanut, vaikka tuntuu, että olisi pitempääkin ollut, kun sen juhannukselta aloittaa. Monenlaista ehtinyt jo näkemään ja kesällä ei kelloa katsota, niin monestippa tekee mieli illalla lähteä vähän liikkeelle, kun pihallakin vähän jäähtyy. Auringonlasku on tainnut houkuttaa aina ihmisiä sitä katsomaan ja vaikka yleensä on tottunut näkemään sen laskevan kyllä merellä, niin uusi kokemus oli nähdä sen laskevan Alajoen viljapelloille Ilimajoella. Pelto alue on yksi suomen suurimpia ja samanlainen efekti siinä tulee, kun merelläkin, suuri yhtenäinen alue, vaikka rannikon kasvatille, se meri on aina meri.
Helposti voisi kuvitella, että alueella ei juuri liikettä ole puolenyönaikaan, mutta näkyy paikalla olevan muitakin kamerat kaulassa, viereisillä pelloilla maanviljelijät vielä ahertavat töissään, mikä tarkoitta, että myös haju maailma on kesäinen, maaseutumainen, jopa hieman pistävä, jossain haisee lietelanta, mutta myös tuttu kesäniityn tuoksu tulee kuin lapsuudesta mieleen, toki vähän kauempana :) Taivaalla leijailee kuumailmapallo, joka kyllä katoaa sitten horisonttiin, olisi ollut kiva nähdä läheltäkin. Ihmiset on selvästi kesärytmissä, ei ole kiire nukkumaan ja väkeä liikkuu vielä myöhäiseenkin aikaan ja nyt sää olisi jopa parasta kulkea luonnossa.
No sen verran on vielä unihiekkaa silmissä juhannukselta, että Lakeuden luontopolku jää odottamaan toista kertaa, mutta perinnekeskuksessa sentään tulee poikettua. Kyrönjoki on syvällä uomassa, kyllä kesä on vedet vienyt ja vaikea kuvitella, että täällä on ollut joskus valtavat suurtulvat, on se joki nyt niin syvällä, mutta onpa ne ollut nämäkin pellot veden varassa. Kun on tarkoitus viettää lomaa ilman suurempia suunnitelmia, niin sitähän voi liikkua sitten aina, kun siltä tuntuu ja niinpä tuli juhannuksena käytyä Kalajärvellä Peräseinäjoella.
Porukkaa kyllä oli Kalajärvellä ja leppoisa kiva meno, joskus vaan on kiva istuskella rannalla ja pitihän sitä sitten käydä kahlaamassakin järvessä, uimaankin olisi voinut kyllä mennä, jos olisi kamppeet ollut mukana, vedet on nyt lämpimiä, eikä järvi kyllä tyhjänä ollut. Jäätelöt rannalta kouraan, vieressä soitti orkesteri ihan live musiikkia ja itseasiassa siellä alkoi juhannustanssit, saunalta leijaili kiva savun tuoksu, ei se paljon enempää voinut juhannukselta tuntua.
Juhannusyönä tuli käytyä vielä Kyrkösjärven rannalla kattelemassa ja viilentymässä, taivaalla purppuraa ja ihmisiä liikkeellä suviyössä, huomaa, että paljon on hyväntuulista porukkaa liikkeellä, ehkä se on kun taas pääsee vähän liikkumaan kotona vietetyn ajan jälkeen, kyllä moni on kaivannut sitä normaalia vapaata liikkumista.
Ihan joutomiehenä sitä ei osaa kuitenkaan lomallakaan olla, niinpä eilen alettiin puuhasteleen ja terassi sai uuden öljytyn pinnan, oli jokseenkin lämmintä puuhaa, kun mittarissa +25, mutta kun ei tarvitse urakalla, eikä leipänsä eteen tehdä, niin leppoisastihan se meni. Kyllä tässä nyt kelpaa istuskella ja lomalle on opittu muutenkin hyvä tapa, aamukahvit juodaan sitten aina pihalla, tai no pienellä säävarauksella, toistaiseksi sää on sen kyllä sallinut, toivotaan jatkoa sille. Tässäpä se tuli terassilla tämäkin teksti kirjoitettua, oikeastaan ihan jännää, asfalttimiehet tasaa tietä vieressä, Pooki radio kuuluu kaiuttimesta, silloin kun kuuluu, paarmat haluaa osallistua tapahtumaan ja linnutkin visertää taustalla, kyllä tämä ihan lomalta tuntuu ja kun ruuaksi oli uusia perunoita ja kesäkastiketta ruohosipuliin tehtynä, niin mitäpä sitä ihminen muuta lomaltaan kaipaakaan tai kyllähän tästä retkeileen lähdetään puolison kanssa, mutta huilataan nyt ensin vähän, niin sitten on kivempi lähteä retkeileenkin täysillä akuilla. Parastahan tässä on, että nyt se loma tosiaan vasta alkoi ja nyt on lupa ottaa rennosti, on kiva kun nuo pikku puuhastelut tulee sitten itsekseen, eikä pakollisena työlistana. -Markku-

Kommentit