Hiidenkirnu Pirunpesä

Suomesta löytyy kaikenlaista nähtävää, hirmu usein tulee maantiellä ajaessa katsottua, kun on erilaisia nähtävyyspaikka kylttejä, nähtävyydet hieman maantien sivussa, mutta harvoin tulee sitten ajeltua niitä katsomaan, vaikka ei sinne monestikkaan niin pitkä matka ole. Itseä on jo pitempään kiinnostanut käydä katsomassa Jalasjärvellä sijaitseva Pirunpesä, josta on jotain kautta aina juttua nähnyt. Nyt kun olimme ohikulkumatkalla ja lomalla, niin päätettiin, että niin kiire ei ole, etteikö ehtisi poiketa vähän sivummallekkin. Vähän matkaa pitää ajella soratietä, mainittakoon, että sekin tapahtuu upeissa luonnonmaisemissa ja perille on ihan kohtuu hyväkuntoinen tie. Kerron tässä oman käyntikokemukseni, en paikan historiaa ja faktatietoja, koska on mahdollista levittää väärääkin tietoa ja lisäksi paikalla on omat Facebook sivut, jossa mm. aukioloajat kerrotaan oikein ja tietty paikan historia ja muu faktatieto.
Mutta mennään itse paikkaan, Pirunpesä on noin 23-metriä syvä ja noin 14-metriä halkaisijaltaan oleva kuoppa kalliossa, tämä alue on aidattu ja sen sisällä sijaitsee myös yhtäkorkea näkötorni. Tälle alueelle on pääsylippu 6-euroa aikuiset ja sillä voi katsella kuoppaan näkötasanteelta, näkötornista tai mennä rappuja pitkin aina kuopan pohjalle asti. Itse korkeanpaikan kammoisena päädyin näkötasanteelle, sekä menemään jonkin verran alaspäin, joskin en ihan pohjalle asti, sen verran heitti omassa päässä, mutta paljon oli porukkaa paikalla, jotka kävivät kokeileen jokaisen paikan. Jotkut ovat purnanneet lipun hinta, perusteluna, ettei mene alas, eikä torniin, mutta voi sanoa, että 6-euroa hukkuu paljon turhempaankin ja paikalla on valvoja, jonka olisi mahdoton valvoa, kuka menee rappuja ja kuka ei, joten varaudu maksamaan 6-euroa, joko käteisellä valvojalle tai kortilla kahviossa, sekin onnistuu, vaikka ollaan vähän taajaman ulkopuolella.
Aika hurjannäköinen se on kuoppa ja rohkeimmat sinne tohtii mennä ja ihastella kallionseinämiä, alhaalla on viileää ja ympärillä kaikuu. Portaat on suojattu ritilällä, ettei mitään voi tippua päälle, vähän jyrkät ne on, mutta isokin mies niitä pääsi, sen verran niitä kokeilin, joskin kannattaa ihan rauhassa mennä, mutta eihän tällaisessa paikassa tarvitse muutenkaan hosua.
Toiset menee ylös ja toiset alas, jos ei halua laskeutua 23-metriä, niin saman verran voi kiivetä ylös, vieressä olevaan näkötorniin ja sieltä kuopan pohja näyttääkin varmasti jo tosi kaukaiselta, minun matematiikalla korkeuseroa on sitten 46-metriä :) Torninkaan portaat ei ole ihan normaalit kerrostalon portaat, mutta monen ikäiset ja kokoiset sinne kiipesi, että ihan kiivettävissä ne on, kunhan pää vain kestää korkeita paikkoja :) Elikkä kiipeilyä on luvassa ja portaita, meni sitten kumpaan suuntaan haluaa.
Alueella pitää käyttäytyä asiallisesti, siitä muistuttaa kyltti, joka on tehty pilkettä silmäkulmassa, mutta onhan alueella nimi ja kyltin mukaan vartijakin:)
Alueella on myös grillikota, joka on kaikkien käytössä ja se sijaitsee aidatun alueen ulkopuolella, joten sitä voi käyttää ympäri vuorokauden, siitä lähtee myös patikointireittejä.
Myös pienimuotoinen kahvio alueelta löytyy, josta saa pikkupurtavaa, virvokkeita, kahvia, jäätelöä yms. ja tietty voi sitten maksaa kortilla sisäänpääsyn aidatulle alueelle.
Kun ei nyt tosiaan ihan taajamassa olla, niin alueella wc:nä toimii ulkohuussi, joka sekin alkaa olemaan monelle jo kokemus, mutta se on ihan siisti, jossa tohtii käydä ja sieltä löytyy tarvittavat käsihygienia tuotteet.
Monelle voi olla yllätys, kuten itsellenikin, kuka tässäkin hankkeessa on aikoinaan ollut takana, Pertti "Spede" Pasanen, joka tunnetaan elokuvista, viihteestä, mutta oli myös melkoinen keksijänero, jota tällainenkin hanke on siis kiinnostanut.
Muistolaatta kertoo hankkeessa puuhamiehinä olleiden nimet, en olisi itse arvannut Speden olleen mukana tällaisessa, mutta hienoa, että tällaisia henkilöitä on löytynyt. Jos siis haluat kokea jotain erilaista, kuin yleensä, tykkäät luonnosta ja luonnonilmiöt kiehtoo, tai sitten olet vain ohikulkumatkalla ja haluat poiketa kahvilla, niin poikkea hetkeksi valtatieltä ja koet samalla elämyksen ja takuulla jotain ainutlaatuista. Mainittakoon vielä, että paikalla ollut valvoja ehti kertoa pienessä ajassa paljon paikan historiasta ja tietoa hiidenkirnuista ja pirunpesästä, tämä toki riippuu asiakasmääristä, minkä verran ehtii kertomaan kenellekkin, mutta mielenkiintoista historiaa vankalla kokemuksella. Kannattaa käydä katsomassa ja kokemassa paikka. -Markku-

Kommentit

  1. Tässä pari ei kameralla otettua kuvaa Pirunpesästä. Toisessa kuvassa on linkki videoon, jossa geologi Hietala kertoo ’kirnun’ synnystä https://www.flickr.com/search/?user_id=65726513%40N00&sort=date-taken-desc&text=Pirunpes%C3%A4&view_all=1

    VastaaPoista
  2. Ei ole Jalasjärvellä vaan Kurikan Ylivallissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti