Elokuun viimeinen

Elokuun viimeinen päivä, kun minä täytin 10-vuotta, Kekkonen kuoli, 11-vuotta myöhemmin kuoli Diana, jota koko maailma suri, samana yönä kuoli nuoruuden ystävä, vain muutaman tunnin viimeisen näkemisen jälkeen, kaveri lupasi tulla syömään mun synttärikakun pois, ei valitettavasti tullut ja syömättä se taisi jäädä itselläkin? On siis minun syntymäpäivä, elokuun viimeinen, tunteikas päivä aina jollain tapaa, vaikka aikaa on kaverin kuolemastakin jo kulunut pitkästi, mutta muistot elää ikuisesti. Oma lukemakin näyttää jo suurelta, 45-vuotta, paljon mahtuu siihenkin, niin hyviä, kuin huonojakin hetkiä, sairaudet on pitkään kulkenut mukana, mutta välillä ne unohtaa onneksi itsekkin, onhan tämä elämä kuitenkin sen verran mukavaa :)

Ikinä ei taida niin vanhaksi tulla, että se seikkailun, kokemisen ja näkemisen halu katoaisi, sitä nälkää ja halua, mennä ja nähdä, riittää kyllä kasvavissa määrin, ne on aina eletyn tuntuisia päiviä, vaikka aina ei niin ihmeellistä olisikaan, mutta kun voit mennä laiturille katsomaan auringonlaskun, kuulla laineiden liplattavan, lintujen laulavan jne. ei kaikki aina ole itsestään selvää, kaikille ei sitä ole suotu, siksi elämästä ja vuosista on aina vain kiitollisempi, minä voin tehdä näitä juttuja.

Väriä ja iloa, aina kannattaa ruokkia sitä iloisempaa puolta, meille kyllä sitä harmaata ja synkkääkin on tarjolla ihan luonnon puolesta, että nautitaan niistä aurinkoisista päivistä, kun niitä meille tarjotaan. Sunnuntaina oli oikein leppoisa käydä käveleen puistossa, ihan rauhassa, katsella vedessä uivia sorsia, jostain syystä alettiin keskustella aiheesta, onko meidän ihmisten aina pakko niin paljon suorittaa?

Onneksi meille on sentään vapaapäivät suotu, saa aina hetkeksi pysähtyä rauhoittumaan, nyky yhteiskunta kun menee aina vaan kiihtyvää tahtia, joskin merkkejä sen murenemisesta alkaa olla jo ilmassa, kun ihminenhän sen kiireen loppupeleissä luo ja päättää. En osaa omalle kohdalle ajatella, että paahtaisin elämäni kauhealla kiireellä menemään kellon ympäri vuodesta toiseen, ehkä se on, kun on kerran sairastunut ja pysähtynyt, niin elämään tulee erilaiset prioriteetit, toki jokainen saa mennä ja tehdä, kuten haluaa, osa siitä varmasti nauttikiin, meidän ei niin nauttivien on vain pyörittävä sitten sen yhteiskunnan rattaan mukana.

Ihmisiä kesäyössä...viikonloppuna pääsi näkemään hetken ulkoilmakonserttiakin, hyväntuulisia ihmisiä, toivotaan, että tämä yhteiskunta saadaan taas normaalisti auki, ei meitä ole luotu kotona istumaan ja välttelemään kaikkea, ihminen on aina ollut jonkin sortin seikkailija, joka haluaa nähdä ja kokea. Kiva on myös todeta, että paikalla oli paljon meitä vanhempiakin, joten toivoa tulevaisuuteenkin on :) Joskus sitä on miettinyt, että pitääkö jossain kohtaa alkaa käyttäytyyn iän mukaisella tavalla? Niin mikä se tapa sitten on, ehkä se on vain mielikuva, että kun viiskymmentä lähestyy, laitetaan slipoveri päälle, naapurit keräävät rahat kiikkutuoliin ja siinä sitten istuskellaan odottamassa eläkepäiviä.

Ei nyt sentään, näin lauantaina Lidlissä nämä upeat lenkkarit ja menin vielä ja ostin ne, kysyin puolisolta autossa, että meninkö mää todella ja ostin nuo? No ollaan sitten ikuisesti nuoria, elämässä pitää olla pilkettä silmäkulmassa ja huumoriakin mukana, toki nuoremmille tiedoksi, että neljänkympin jälkeen sitä alkaa enemmän elämään ajatuksella, että minä teen mitä tykkään ja olen rohkeasti sellainen kuin olen, ei se tässä iässä enään muuksi muutu :)

No vielä on lukkoja avattavaksi, jos ei lukittavaksikin, toisinsanoen haaveita ja toiveita toteutettavaksi ja hyviä asioita lukittavaksi :) Näin sitä näköjään aina jonkinlaisen tilikauden päätöksen tekee elämästään vuosilukeman vaihtuessa ja ehkä se on hyvä kohta aina pysähtyä hetkeksi miettimään, miten tästä seuraavaan vuoteen? Mutta ensin eletään elokuun viimeinen, kiitollisena nauttien elämästä, viettäen ajatuksissa hetken poissa olevalle ystävälle. -Markku-