Arki on ihmisen parasta aikaa

Kaikkihan me lomasta haaveillaan, mutta loppujen lopuksi se arki on monesti ihmisen parasta aikaa. Tässä kun on viimeiset viikot ollut melkoista säpinää, muuton ja työpaikan vaihdon seurauksena, niin täytyy sanoa, että kyllä maistuu arkirytmi kivalle. Ihminen on tyytyväinen, kun saa aamulla lähteä töihin, lyhkäinen työmatka edelliseen reiluun 21-vuoteen verrattuna tuntuu lähinnä naatiskelulta, joskus ajan ihan hitaampaa reittiä ja nautin maalaismaisemasta ja syksyn väreistä. Reilun kaksi vuotta kun on viettänyt jonkinmoista reppuelämää kahden kodin välillä, niin voi sanoa, että kaksi viikkoa avoliitossa on tuntunut kivalta, ei enään yksinäisiä iltoja viikollakaan, vaan jaettu arki kauppareissuineen ja siivouksineen, ruokaa tekee, kumpi ensin ehtii, kivasti se sujuu ja kun sitä nyt joku kysyi, niin vastasin, että hyvin me emännän kanssa sovitaan saman katon alle, kissan kanssa haetaan vielä vähän paikkoja:) Ei tunnu lokakuu lokakuulta, menee tämä surkea ajanjakso heittämällä ohitse, kun on niin paljon uusia asioita, ruskaakin tekee mieli lähteä katselemaan, jota onkin tänä syksynä ollut reilusti.
Syksy on omanlaisensa, mutta siitä löytyy niitä valonpisaroitakin, kun ne vain huomaa. Minulle tämä on jotenkin niin uusi alku kaikkiaan, työpaikan vaihdos on tuonut jotain uutta ja erilaista, niin siltäkin osin kaikki on erilaista. Uusia paikkoja riittää pitkälle aikaa katseltavaksi ja oikein odotan, että vielä kun asiat hieman tasoittuu, niin pääsee koluaan metsäpolkuja, joko maastopyörällä tai sitten suksilla.
Työpäivän katkaisee kivasti pieni kävely Jaakko Ilkan polkua koululle ruokailemaan ja saa pienen happihyppelyn samalla, kuin myös tutustuu uusiin työkavereihin, jotka ovatkin ottaneet hyvin vastaan, pieniä murresanojen eroja löytyy, mutta toistaiseksi on ymmärretty puhetta puolin ja toisin. Arjesta on tullut kaikkiaan niin jouhevasti sujuvaa, ettei se juuri arjelta tunnu, vaan päivät menee kuin itsekseen. Ehkä se kymmenen vuoden kulutta voi tuntua erilaiselta, mutta nautitaan nyt arjesta niin kauan, kun juhlalta tuntuu:)
Kynttilöitä voi poltella nyt oikein huolella, niitä nimittäin muutossa löytyi reilusti, onkohan sitä joka syksy ostanut kasan kynttilöitä kaappiin ja jäänyt sitten polttamatta, no onpahan nyt mitä poltella viikollakin, ei tarvitse lauantai iltaa odottaa:) Ensiviikolla alkaa monella syysloma, nauttikaa toki lomasta, pitää se arkikin jossain kohtaa katketa, mutta minulle sopii nyt tasainen arki, riittää siis, kun aamulla herää hyvillä mielin töihin, nauttii työmatkasta, työpäivä tarjoaa mukavasti uusia juttuja ja haasteita, töistä tullessa saa syödä makaronilaatikkoa ja tehdä ne arjen askareet yhdessä, istahtaa hetki sohvalle ja kun ne silmät alkaa painumaan kiinni, painaa tyytyväisenä illalla pää tyynylle, se onkin monesti se päivän paras hetki, nukkua hyvät unet ja herätä kellon soittoon, ottamaan uusi arkinen päivä vastaan. -Markku-

Kommentit