Sata tekstiä, hienoja hetkiä ja mukavia retkiä

Tässä näköjään on tekstejä raavittu ja nyt ollaan sadannessa menossa, monenlaista mahtuu reiluun vuoteen ja kun lukijatavoite 20000-lukukertaa täyttyi melkein aikataulussa vuoden loppuun, meni vain pari päivää yli, niin mikäs näitä on kirjoitellessa. Blogi ja liikkuminen tukee hyvin toisiaan, joskus huomaa tuolla luonnossa mennessä, että tästähän saa tekstinkin tehtyä, joskus tulee lähdettyä sen tekstin perässä jonnekkin ja huomaa liikkuneensa paljon :) Jotenkin itse olen niin vanhanliiton ihmisiä, että ajattelen yleensäkkin, että liikkumisesta on tehty vähän turhan monimutkaista, tartteeko sitä nyt kaiken olla valmiiksi katettua, tarviiko kaikkeen ne omat trikoot ja välineet? Vaatetta sopivasti päälle ja jonnekkin metsäpolulle käveleskeleen, ei se aina niin ihmeellistä tarvitse olla.
Joskus on ihan kiva katsella peltomaisemaa, jonka aurinko värjää oranssillaan, tuuli on muovannut pinnan kuin merenaalloiksi, tekee mieli tarpoa vähän lumessa ja huomaamatta oletkin liikkunut ihan hyvän lenkin, monesti ne parhaat retket tulee vähän kuin vahingossa, kun ei liian tarkkaan niitä suunnittele, vaan lähtee vaan "vähän katteleen". Monenlaista paikkaa onkin tullut koluttua tässä bloginkin aikana, välillä kuntoillaan, välillä käydään tapahtumissa tai mielenkiintoisissa paikoissa, joskus jopa vähän kokkaillaan :)
Tällä kertaa kiinnosti nähdä lähialueen näkötorneja ja päädyttiin Santavuorelle Ilmajoella, vähän sai jännätä meneekö henkilöautolla perille asti, saattaa maasturi kuume nousta entisestään, kun näitä pikkuteitä koluaa, mutta hyvin pääsi pikkuautollakin perille saakka. Yllätys oli suuri, maisemat kuin olisi lapissa ollut, lumisia puita ja tornissa tunsi olevansa ihan korkealla, taivaalla kauniit värit ja todellinen talvenihmemaa tunnelma. Aina ei ole pakko lähteä kauaksi kokeakseen jotain erilaista.
Seuraavana päivänä haastetta löytyikin sitten Kurikan puolelta, Luovan näkötornilta, pakko myöntää, että korkeanpaikankammoinen ei huipulle päässyt, vaikka korkealla kävikin, ainakin omasta mielestään, noo sentäs puiden latvojen yläpuolella. Ihmiselle tekee hyvää mennä joskus epämukavuusalueelle ja kohdata pelkonsa, ei niitä muuten voi koskaan voittaa. Itsensä ylittäminen on aina minusta se paras palkinto, jonka voi saavuttaa, oli se sitten korkealle kiipeäminen, liikuntasuoritus, iso asia elämässä tms. jokaisella on omansa.
Jotenkin sitä aina haluaa nähdä sen auringon ryteikönkin läpi, jos sairaus on elämästä jotain vienyt, niin on se jotain antanutkin, sitä haluaa nähdä ja kokea, nauttia niistä asioista, mitä pystyy tekemään, torniin kiivetessä voi miettiä, niitä hetkiä, kun ei voinut kivuilta juuri liikkua, onneksi asiat on jo vuosia vuosia ollut paremmin ja saa viettää lähes normaalia elämää, mutta kun asioita ei pidä itsestään selvyytenä, niin niille osaa antaa arvoa. Blogi on ollut ja on sen verran mieluisa juttu minulle, että retkiä ja juttuja on luvassa tällekkin vuodelle. Ai niin, hyvinvointivuottakin on nyt viikko mennyt ja miten on mennyt? On tullut käytyä kolmesti hiihtämässä, parina päivänä vähän käpöttelemässä näkötorneilla ja ihan iltalenkillä, lumitöitä on riittänyt lähes päivittäin, että ihan aktiivimallia tässä on ollut :) Puntari näytti vajaa kaksi kiloa miinusta, joten suunta on kääntynyt, enkä koe että olisin vielä millekkään suuremmalle dieetille alkanut, vaikka tulinkin maistaneeksi avokaadoa ruisleivän päällä, no kokemus sekin :) Tästä jatketaan, katsotaan mitä talvi ja kevät tuo tullessaan, toivottavasti otsikon mukaisesti tekstejä, hetkiä ja retkiä :) -Markku-

Kommentit