Alajoen perinnealueella

Ihmiselle parasta on päästä vapaapäivänä jonnekkin, jossa on rauhallista, jossa saat unohtaa kaiken sen ikävän, mitä uutiset nyt tulvii, maailma on sekaisin, ei 2020-luvulla pitäisi käydä sotaa enään missään, kaikki kyllä mahduttaisiin omien rajojen sisälle elämään, mutta kaikille se ei riitä, mutta en aio liiaksi siihen takertua, hevosella on suuri pää, antaa sen miettiä. Vähän polven kanssa tuli ongelmia, mutta päätin jo viikolla, että jos sääennuste pitää paikkaansa, niin sitten mennään vaikka kontaten lauantaina retkeilemään. Piti valita helppokulkuinen reitti, kun portaat on nyt vähän vaikeakulkuiset, niin mieleen tuli heti Alajoen perinnealue, tasamaata kuljettavaksi ja ajatus kantavasta hangesta, sai jo aamulla sukat pyörimään jaloissa, koska me päästään ihastelemaan tuota keltaista mollukkaa, joka valoa toi jo aamusta tupaan.

Autolla pääsi lähtöpaikalle, kun ei ihan Vatanen kuvittele olevansa, Alajoen tie oli kohtuu jäinen ja vaikka kovasti jo poltteli ulkoilemaan, niin ei sitä kannata tässä enään tyriä, maltilla kun ajelee, niin pääsee perille asti :) Reppu selkään, kamera kaulaan ja eikun menoksi ja heti sai todeta, että hanki kantaa, tuli taas niin fiilis, että järvenjäällähän tässä ollaan, vaikka peltoalueella käveltiinkin. Koko aluetta voi minusta nimittää perinnealueeksi, yksi Suomen suurimpia pelto-alueita, vanhoine latoineen, on osaltaan jonkinlaista kulttuuriperintöä, vaikka on toki edelleen täydessä viljelykäytössä, mutta ladot alkavat olla enempi museorakennuksia, kuin heinälatoja, jollaisia ne joku päivä sitten vielä olivat.

Yksinkertaista, mutta kaunista, jotain sellaista siinä vain on, kiva katsella rauhoittavaa maalaismaisemaa, auringon lämmittäessä kasvoja, tunne vapaudesta liikkua, joskin pitää muistaa peltotöiden aikaan, että siellä toiset on töissä, huolehtimassa, että meillä on huomen aamullakin puuroa lautaselle ja sen verran on itsekin elämän aikana päässyt peltotöihin osallistumaan, että arvostan ja kunnioitan niitä, jotka tätä työtä tekevät, on siis meidän liikkujien muistettava, että ei olla tukkona työtä tekeville, mutta molemmat sinne mahtuu :)

Perinnealueelle saavuttiin ja eipä sitä ihminen, jonka kotitalo on ollut Pyhäjoella jokisuulla, kauaa malta olla, kun huomaa, että nyt on tilaisuus kävellä Kyrönjoella ja sinneppä sitä sitten moottorikelkan jälkeä pitkin laskeuduttiin, joen toiselta puolelta löytyi pieni näkötornikin, vähän pöytää penkkiä ja nuotiopaikkakin, nyt koitetaan vähän keventää taakkaa polvelta, joten makkarat jäivät kaupanhyllylle, mutta pitää se sellainenkin vielä itselle suoda.

Ei nyt sentään ilman eväitä lähdetty, vaikka teknisesti olisi varmaan tuon reissun pärjännyt ilmankin, mutta kyllähän se kahvikin maistuu niin mahottoman hyvälle tuolla kevät auringossa hangen kimaltaessa ympärillä, pikku linnut lauloivat vierellä, tässähän olisi voinut vaikka päivän istuskella ja katsella tätä lakeutta, hyvin rauhoittava hetki, vailla maailman murheita.

Vanhoja siirrettyjä rakennuksia paikalla on muutama ja jotenkin sitä mielessä kuvittelee, kun katsoo tuollaista yksinkertaista tupaa, jossa kahvikupit näkyy ikkunasta, että osattiinko ennen elää paljon helpommin, siinä aamukahvit peltomaisemaa katsellessa ja sitten ulos töihin ja niinhän se on, että tieto lisää tuskaa ja sitä tietoa tulee nyt joka suunnasta, mutta lähdeppä luontoon retkelle ja unohda hetkeksi ikävä maailma, nauti siitä mitä meillä täällä on ja mitä on mahdollista tehdä, kuten liikkua vapaasti, arvostetaan sitä ja ollaan kiitollisia, että asiat on näinkin hyvin :) -Markku-