Terveellisempää elämää

Sitä aina välillä koittaa ihmisellekkin se katsastuspäivä, kun työterveyshuolto suorittaa omaa työtänsä ja lähettää kutsun saapua tarkastukseen. Ennen se oli toisinpäin, oma katsastus ei niin jännittänyt, kuin auton katsastus, nykyään Suomen vanhasta autokannasta riippumatta, se oma katsastus jännittää jo enemmän. Sitä kun kertyy tuota ikää ja kaikenlaista vaivaa, ainakin kulumaa tai jo jotain pientä labra-arvoissa, onneksi monesti tässä keski-iässä se elämäkin on sillä mallilla, että voi myös keskittyä siihen omaan hyvinvointiin ja terveyteen hieman enemmän, ei tarvitse ihan opiskeluaikojen ruokia syödä, sen kun sai lihis paketin niin halavalla.
Nykyään sitä sitten kyllä helposti sortuu ostamaan vähän herkkuja, kun ei tarvitse ihan opiskelijabudjetilla mennä, se vaan välillä on ohittamaton paikka, kun sää oot tehnyt työviikon ja menet lauantai aamuna kauppaan, niin tottakait sun on palkittava itsesi jollain, vaikka sitä tietoa on jo tähän ikään ainakin tarpeeksi ja tiedät, että se pulla pitäisi jättää ostamatta :) Noo minä oon nyt sallinut sen yhden herkkupäivän viikossa, koska totaali kieltäytyminen saattaa sitten johtaa jopa kaksin käsin ahmimiseen. Mutta palataanpa tarkastukseen, se meni varmaan läpi, tai niin minä sen tulkitsin, että leima tuli paperiin pienin huomautuksin :) Palautekeskustelussa todettiin kolesteroolin olevan vähän kohollaan ja pientä jatko-ohjelmaa tuli, mutta sen innoittamana ja ohjevihkon saaneena sitä keski-ikäinen menee heti kauppaan ostamaan sydänmerkillä varustettuja tuotteita, rasvatonta rahkaa ja siihen kun illalla laittaa vielä kylkeen omin kätösin poimittuja mustikoita, niin ai ai että tekee elimistölle hyvää, eikä se mustikkaämpärikään ilman hikikarpaloita irtoa.
Liikkuminen talvella on välillä vähän haastavaa, onhan meillä ollut ihan oikea pakkastalvi, karu ja kaunis, joskus se kyllä oikein sytyttääkin tarpomaan vaikka umpihangessa, vähän pitää murahdella ja purra hammasta, ei täällä mitään ole helpolla saatu ja minähän en lähde trikoissa joogaamaan kansalaisopiston kurssille :) No kaikki suoritettu liikuntaa on hyväksi, olkoon se sitten ihan liikkumalla liikuttua tai hyötyliikuntaa, kunhan löytää itselle sellaisen sopivan ja mielekkään. Mitään ei siis ole menetetty ja aloittaa voi minä päivänä vain, toki me ihmisetkin sitä huoltoa jo tässä iässä vähän kaivataan, ei se autokaan huoltamatta mene katsastuksesta.
Elämää ei liian kauaksi kannata ajatella, vaan elää hetkessä ja nauttia siitä iästä missä nyt on, mutta näillä tämän päivän ratkaisuilla toivottavasti voi vaikuttaa siihen, että jos vanhuuden päiviä suodaan, niin sitä kuntoa on silloinkin liikkua, tässäkin riittää minusta terve ajattelu, ei tarvitse mitenkään fanaattinen olla ja hyvä muistaa, että itsellehän sinä siinä palveluksen teet, joskus sen joku muu sinulle vain kertoo, mutta sekin tehdään nykyään syyllistämättä, enempi kannustamalla ja tässä olisi työnantajillekkin hyvä mahdollisuus kannustaa porukkaa liikkumaan, paljon sitä jo tehdäänkin, mutta tuskin koskaan liikaa. Onneksi meillä alkaa olemaan jo keväisen tuntuisia päiviä, se aina herättää liikkumaan ja jotenkin sitä virtaakin sitten on, kaupassa tekee mieli tehdä parempia valintoja ja niistä pienistä muutoksista ne asiat lähtee korjaantumaan, kun ei ne yleensä ole muutamassa viikossa tullutkaan, niin ei ne muutamassa viikossa lähdekkään, annetaan siis ajan hoitaa homma, laitetaan tankkiin oikeaa polttoainetta, niin kyllä se moottorikin sitten käy paremmin. Iloisia liikunnan hetkiä ja kevään odotusta jokaiselle :) -Markku-

Kommentit

  1. Blogissasi on upeita luontokuvia ja mukavia kuvauksia itselleni täysin tuntemattomasta ympäristöstä. Pidän myös ajatuksesta, ettei kuntoilu ole trikoista kiinni vaan voi tapahtua jonkin tekemisen sivutuotteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kuntoilu on mukavaa, kun siitä tekee mukavaa.

      Poista

Lähetä kommentti