Joutsenet toivat meille kevään

Onpahan ollut upea viikonloppu, näin taitaa nyt useampikin todeta, sää on ollut mitä mainioin ja liikkeellä on ollut hyväntuulista porukkaa, joka puolella. Kevät etenee nyt vauhdilla ja yksi varmimpia merkkejä on tietty muuttolinnut. Itse olen tässä jo tovin odotellut niiden saapumista, tässä kun on itse muuttanut "etelää" kohden, niin kohtaaminenhan pitäisi sitten tapahtua hieman aiemmin :) Viikko oli jo niin mainiota säätä, perjantaita lukuunottamatta, että lauantaina oli hieman hoppuinen olo jo aamusta, nauttimaan voimapuuroa, jota nyt jo kolmatta viikkoa aamiaiseksi syödään, kaurapuuroa raejuustolla ja omin pienin kätösin poimittuja mustikoita ja vadelmia sekaan. Noo ei se nyt ihan meetwursti sämpylä ole, mutta tekee hyvää painolle ja miksei jotakin muutakin, joka näkyy ehkä vähän myöhemmin. Aamupalan jälkeen kohti Alajoen peltolakeutta ja autossa kuului isoon ääneen bingo, siinä ne nyt oli, pitkän ja pimeän talven jälkeen joutsenet edessä.
Joutsen on niin symbolinen eläin, että ei sitä pelkäksi linnuksi miellä, siinä on jotain ja jotain ne tuo aina meillekkin, tänne tullessaan, muistuttaa ainakin itseä näinä aikoina jonkinlaisesta vapaudesta, se kun riittäisi kaikille maailmassa. No pellolla niitä oli vähän kauempana lisää ja niitä kohti sitten vaan kokeilemaan, kuinka lähelle pääsee?
Taisipa muuten olla tämän talven viimeisiä kestohanki kelejä, joten eipä malttanut olla kävelemättä hieman isompaa lenkkiä, auringon lämmittäessä kasvoja ja hangen kantaessa, siinä tulee ihmisellekkin sellainen vapauden tunne, kun voit mennä mistä haluaa. Ihan kunnon lenkki tuli tehtyä ja liikunta suoritettua heti aamuun, ei välttämättä olisi sitä tullut taajamassa pyörätiellä tehtyä, mutta kun on jotain, jonka perässä liikkua, niin siinä se menee huomaamatta.
Illalla piti vielä lähteä auringonlaskun aikaan katseleen, josko linnut vielä olisi maisemissa ja saisi jonkun kuvan vaikka otettua ja sieltähän ne pellolta löytyi. Täytyy sanoa, että niitä liikuttajia löytyy kyllä ihan luonnostakin, joku voi palkata personaltrainerin ja se on varmasti hyvä juttu, jos sellaisen tarvitsee, mutta joskus sen trainerin löytää ihan vaikka linnuista, jotka saavat liikkumaan, kannattaa kokeilla :)
Ja jos oli lauantai upea niin, sunnuntai oli vielä upeampaa, retkellehän sitä oli päästävä ja nyt teki mieli lähteä järvelle, vaikka tiesin, että siellä ei yleensä joutsenia olekkaan, mutta nyt mentiinkin oikein eväsretkelle laavulle. En tiedä onko sitä liiankin mukavuudenhaluinen nautiskelija, mutta ainakin itsestä tuntuu, että liikunnastakin on onnistunut tekemään lähinnä sitä nautiskelua ja kivempaahan se on, kun ei väkisin tarvitse suorittaa.
Metsäpolulla, auringon paistaessa puiden välistä, ilma noin +10 ei voi kun nauttia elämästä, ei se tästä juuri parane, pikkulinnut lauloivat puiden oksilla, kyllä se kevät nyt on saapunut meille ja sen huomaa omastakin energiasta, pikkuhiljaa alkaa taas päässä oleen jos minkälaista projektia :) Laavulta leijaili savun tuoksu ja vaikka teknisesti tuskin vielä nälkä oli, niin kyllähän siinä alkaa ihmisen tehdä mieli alkaa eväsreppua kaiveleen. Tällä viikolla uutisoitiin, että Suomi on maailman onnellisin maa, no ehkä se meidän ulosanti ei sitä aina tue, mutta jokainen kait on sisäisesti onnellinen? Tähän, sekä työterveyden ohjeeseen olla itselleen myös välillä armollinen, päätin, että nyt on niin hieno päivä, että kyllä sitä nyt voi laittaa makkaran tikun nokkaan, tuskin yhteen makkaraan kuolee tai sitten ainakin onnellisena :) Olihan se niin hyvää, ettei meinannut raaskia syödä ja kun päälle hörppi vielä kahvit tuolla kevät auringossa, niin mieleen tuli, että ehkä me ollaan se maailman onnellisin kansa, saattaa se meidän onnellisuus tulla asioista, joita muualla ei kaikkia ymmärretä, mutta sehän riittää, että itse on onnellinen ja nauttii elämästä, silloin sen voi tartuttaa jollekkin muullekkin. -Markku-

Kommentit