Piknik-Risteily Turusta

Sitä kun ennen lomaa oli jo ajatus, että jonkinlainen saaristoristeily pitää päästä kokemaan, tässä kun on entinen rannikon asukki kärvistellyt jo jonkin aikaa kuivalla maalla, vailla merta. Ajatus oli jostain pienestä veneellä tapahtuvasta risteilystä, mutta kun nuoriso alkoi puhumaan laivalle menosta, niin alkoi ajatus raksuttamaan omassakin päässä, reissu oli minulle myyty viimeistään siinä kohtaa, kun kuulin, että matkaan lähdetään Viking Linen Glorylla ja takaisin tullaan Gracella.
Glory lähdössä Maarianhaminan satamasta, me katsellaan sitä jo Gracen kannelta, mutta muistellaanpa, miten tänne asti päästiin. Piknik-risteily lähtee Turusta aamulla klo. 8.45, joten paikalla oli hyvä olla jo ainakin tuntia ennen, heinäkuussa varsinkin väkeä on liikkeellä, joten aikaa kannattaa varata hyvin. Meille se olisi tarkoittanut aivan liian aikaista lähtöä, joten matkaan lähdettiin jo päivää ennen, vielä kun osa porukasta liittyi mukaan Raumalta, niin siirryimme mekin aluksi sinne. Raumalla minä olin jo täysin matkalla ja merellä, se merihenkisyys huokuu joka puolella ja kun päästiin illalla vielä pyörähtämään Vanhalla Raumalla, niin ei voi olla aistimatta sitä meren läheisyyttä.
Jotain ne kadut kertovat meille, vanhat rakennukset ja tuolle iltaa vielä sattui iltatori, jossa näytillä oli myös vanhoja autoja, niin tunnelma oli täydellinen. Itse olen jo kauan sitten päättänyt, että reissuja ei kannata pilata ainakaan nälkäkiukulla, eikähän lomalle kannata lähteä kurjuutta kokemaan, joten Vanhan Rauman Amarillo lennättää sieraimiin sellaiset tuoksut, että se on ohittamaton paikka.
Aina siinä iltapalan säästää, kun syö kerralla hyvin, eikä vatta ainakaan heti kurni, joskin se rauhoittaa menoakin sopivasti, ettei liikaa menota :) Mutta sitten itse risteilypäivään, Raumaltakin oli ihan ajoissa lähdettävä, joten kello soitti aamu viiden jälkeen ja kuuden jälkeen nautittiin hotellilta mukaamme saamia eväitä, se kun hotellin aamiainen jäi väliin, mutta hyvät oli eväät mukaankin, kiitos hotelli Kalliohovi siitä. Ihmettelin jopa nuorison ripeää toimintaa aamulla, mukaan kun lähti neljä nuorta aikuista ja nuorimmainen matkaaja vasta reilun puolivuotta, jonka unet katkesi hetkeksi, mutta matka jatkui yöpuvulla autossa. Myöhemmin kyllä paljastui pieni sekaannus laivan lähtöajassa, joka oli siis 8.45, eikä 8.00, joten selitys löytynee siitä :) Matka Turkuun Viking Linen terminaaliin taittui nopeasti ja vaikka parkkipaikka ensin oli vähän hakusessa, niin kyllä niitä sieltä löytyy, kun katselee vähän laajemmin ja maksun voi suorittaa vaikka EasyPark sovelluksella. Lähtöselvitys tapahtui automaatilla ripeästi ja ehdittin siinä sitten istuskeleen ja suunnitteleen jo kovasti ostosten tekoa laivalta, hetken siinä joutuu odotteleen, mutta pitää muistaa, että nyt ollaan lomalla, eikä minnekkään ole kiire, päästään kyllä kaikki nauttimaan päivästä ja ympärillä enimmäkseen hyväntuulista porukkaa. Hytin ottaminen risteilylle oli hyvä päätös jo vaavelin hoidonkin takia ja on helppoa, kun tavaroilla on jokin paikka, eikä kaikkea tarvitse kantaa mukana, kannellekkin ehdittin katsomaan se hieno hetki, kun laiva irtaantuu satamasta ja onhan maisemat saaristossa aivan upeat, sääkin näytti meitä suosivan oikein mukavasti.
Komentosiltaa katsellessa tulee jopa hieman haikeakin olo, nuorena miehenä pääsin niissä joskus isän kanssa käymään rahtilaivoissa, isä kun ehti lähettää merelle tuhansia laivoja laivanselvittäjänä, minäkin sinne haaveilin pääseväni ihan työkseni, mutta sairastuminen nuorena johti viimeistään erilaiseen polkuun, mutta ainahan me voidaan laulaa Albatrossia ja tehdä näitä satunnaisia matkoja, isältäkin se loppui hieman liian aikaisin, mutta haaveissa on vielä jokupäivä päästää vieraileen komentosillalle, en usko ikinä olevani liian vanha "poika" lakatakseni haaveilemasta sinne pääsystä. Matka taittuu mukavasti kuitenki eteenpäin ja kahviahan sitä jo kaipaa, joten suuntaamme laivan runsaisiin pöytiin, ei sitä nyt ihan pelkällä kahvilla mennä, kun tarjolla on pagelia, katkarapuleipää ja jos jonkinmoista leivosta. Täydellä vatsalla on hyvä suunnata kauppaankin, josta löytyy kaikkea kivaa, makeaa, suolaista, vaatetta, tuoksuja ja tietty juotavaakin, jos sellaisia haluaa. Pienimmäinenkin pärjää reissulla mukavasti, onhan käsiparejakin monta, jonka syliin pääsee ja kun istuskelemme ikkunapaikoilla katsomassa ohi lipuvia purjeveineitä, niin yllättäen kohdalle osuu Ville Viking joka saa vaavelin hymyilemään, eikä suinkaan säikähtämään, hauska maskotti jää hetkeksi jututtamaan pientä ja hän saa oman hetkensä risteilyllä.
Piknik-risteilyllä mennään siis Turusta Maarianhaminaan, jossa vaihdetaan laiva ja tullaan illaksi Turkuun takaisin, kuvassa ollaan vaihdettu Glorylta Gracen kyytiin ja Glory jatkaa kohti Tukholmaa, siirtyminen tapahtuu hyvin ohjatusti kulkusiltoja pitkin ja maissa ei käydä ollenkaan. Taas ollaan uudella laivalla ja kaikkea uutta on tarjolla, me päätämme, että nyt on aika syödä kunnolla ja suuntaamme laivan ravintolaan. Osa seurueesta oli viisaita ja tilasivat salaatti-annoksen, osa pastaa ja minä tietty herkullisen hampurilaisen, jonka taisi tilata moni muukin, joten jouduin sitä hetken odottelemaan, mutta jälkeenpäin ajateltuna, olihan se sen arvoistakin. Uusi laiva ja uudet kaupat, joten naisväki haluaa sinne ja "vaarillekkin" ostetaan vähän parempaa rexonaa, toki sieltä itsekin löydän ostettavaa. Väkeä on paljon liikkeellä, joten ruuhkaakin on, mutta onhan meillä se hytti jos kaipaa rauhaa, itse tykkään etsiä kannelta kivan paikan, antaa merentuoksun leijailla sieraimiin ja uppoutua vaikka hetkeksi haaveisiin. Kahvila kutsuu vielä ennen satamaa, sillä edessä on vielä noin neljän tunnin automatka, joten laivalla otetaan vielä kaikki irti ja nautitaan tasaisesta kyydistä merenaalloilla. Turkuun saavutaan, pitempikin matka olisi maistunut, mutta tällä kertaa hyvä näin, poistuminen tapahtuu yllättävän jouhevasti väkimäärään nähden ja kotimatka alkaa. Voi sanoa, että on lomapäiviä ja välillä on näitä "lomapäiviä" joita muistellaan vielä pitkään ja pienimmäinen sitten kuvista:) Mukaan tarttui ostoksia, hyvää mieltä ja varmaan matkakuumetta seuraavalle risteilylle, jäädään odotteleen sitä :) -Markku-

Kommentit