Markun elämää

Niin sitä vaan mentiin marraskuun yli, niin että heilahti. Täytyy sanoa, että marrasputki todella toimi, pimeä aika meni kuin huomaamatta. Marrasputken alkuperäisenä ajatuksena ollut juosta jokapäivä vähintään 25 minuuttia ulkona, minä menin kävellen, kuten aiemmin kirjoitin, piti sorvata itselle sopiva vaihtoehto. Hieman epäilin itseäni, vaikka itseään ei saisi ikinä epäillä, itseensä pitää luottaa, tietäähän sitä parhaiten oman potentiaalinsa. Pakko myöntää, että marraskuun ensimmäinen päivä vasta sulattelin ajatusta tästä, kun siitä kuulin ja varmasti vaikein lenkille lähtö oli se ensimmäisen päivän startti. Vähän muka satoi, ehtiiköhän sitä tänään jne. mutta siitä se lähti ja sitten mentiin oikeastaan päivä kerrallaan. Monenlaisessa maisemassa näitä "rasteja" on tullut suoritettua ja siinä varmaan on ollutkin se suola tähän, viikolla mennään kortteleita ympäri asuinalueella, mutta viikonloppuna sitten aina jotain muuta maisemaa. Ihminen työstää aina minusta myös sitä hen...

Aina joskus ajautuu keskusteluun ihmisten liikkumisesta, tai ihmisten liikkumattomuudesta, näin kävi minullekkin tässä taannoin ja asiaa on tullut lenkillä pohdittua. Pitää heti alkuun todeta, että minusta kukaan ei voi todeta, mikä on oikea määrä liikkua, sen verran erilaisia on ihmiset. Ero voi olla, kuin yöllä ja päivällä, mutta se yllätti kuinka molemmat ääripäät saavat asiasta kuulla negatiivista sanottavaa. Siinä missä jonkun lenkki haukutaan lyhyeksi, laiskaksi tms. haukutaan myös sen lenkki joka juoksee, hikipinko, hullu tms. Molemmissa sama ongelma, sopivat sanat voivat jäädä iäksi mieleen ja pahimmillaan lopettavat koko harrastuksen. Pitäisikö tästä ajatella, kuten virheistäkin, jos ei tee mitään, ei tule virheitä? Jos ei liiku ollenkaan, ei voi liikkua liikaa tai liian huonosti? Itse ajattelen, että ihmisellä on taso, jolla hän suoriutuu arjestaan, käy kaupassa, mahdollisesti töissä, ylipäätään suoriutuu arjestaan ja kaikki sen päälle on pelkästään pelkkää plussaa. Joku sa...

Vuosi on taas vierähtänyt, on jälleen isänpäivä, tai juhlapäivä, kyllä kait se isänpäivä on jokainen päivä. Tässä keski-ikäisenä sitä katsoo kahteen suuntaan, vanhempaan ja nuorempaan. Kivalta tuntui saada lapset käymään, aikuisia on jo lapsetkin, mutta lapsina ne aina säilyvät ja vuosi vuodelta tärkeämmältä tuntuu yhteinen aika. Kun ne huvipuistot ja sirkukset niiden kanssa on jo taakse jäänyttä elämää, lapsetkin kasvaa isoksi, mutta silti niille aina jotain haluaa tarjota. No nyt on isällä tossuja, kun lapset toivat ihan oikeat Reinot, joten Saulit joutavat mökkikäyttöön, ehkä tässä ei ihan poikanen itsekään ole, kun sellaiset saa:) Sinänsä hauska yhteensattuma, kun toiset on ostanut tossut lahjaksi ja isä päättää perjantai iltana olla Daddy cool ja laittaa Facebookin tarinaan kuvan Saulit jalassa. Olivat onneksi sen verran tunnistaneet, että Reinot ne ei ollut:) Ja olihan isälle kakkukin värkätty, jotenkin muisti ne ajat, kun toiset olivat pieniä ja keittiöstä kuului isänpäivän aa...

Olen aina ajatellut, että lokakuu on kuukausista se ankein ja olenkin mielessäni piirtänyt aina ruksin seinään, kun se on ohi. Nyt tuo titteli voidaan luovuttaa kyllä surutta marraskuulle, jo yhden viikon perusteella. Vettä, pimeää, ankeaa, jota kellojen siirto ei todellakaan helpottanut, nähtäväksi jää, pystyykö ehkä yhdet kovapalkkaisimmat päättäjät europarlamentissa tekemään joskus päätöksen, että siitä luovutaan, siis kellojen siirrosta:) Kun kuvista ei erota, onko ne otettu mustavalkoisena, vai värillisenä, ei ole ihme, että energiat voi olla myös ihmisellä hieman hukassa. Pimeää on aamulla töihin lähtiessä ja melko pian sieltä palatessakin. Maanantai marraskuussa, taivaalla täysikuu ja säärasite repii paikkoja, hyvin valvotun yön jälkeen, kun kangistut kirjaimellisesti kaavoihin kaavasuunnittelijana ja koitat olla tehokas? Jätän sen toisten arvioitavaksi, mutta virkeämpiäkin päiviä on nähty:) Viikonloppuna vietettiin Pyhäinpäivää, mikä on minulle ainakin tärkeä päivä, vaikka se...