Erilaisia liikkujia

Aina joskus ajautuu keskusteluun ihmisten liikkumisesta, tai ihmisten liikkumattomuudesta, näin kävi minullekkin tässä taannoin ja asiaa on tullut lenkillä pohdittua. Pitää heti alkuun todeta, että minusta kukaan ei voi todeta, mikä on oikea määrä liikkua, sen verran erilaisia on ihmiset.

Ero voi olla, kuin yöllä ja päivällä, mutta se yllätti kuinka molemmat ääripäät saavat asiasta kuulla negatiivista sanottavaa. Siinä missä jonkun lenkki haukutaan lyhyeksi, laiskaksi tms. haukutaan myös sen lenkki joka juoksee, hikipinko, hullu tms. Molemmissa sama ongelma, sopivat sanat voivat jäädä iäksi mieleen ja pahimmillaan lopettavat koko harrastuksen. Pitäisikö tästä ajatella, kuten virheistäkin, jos ei tee mitään, ei tule virheitä? Jos ei liiku ollenkaan, ei voi liikkua liikaa tai liian huonosti? Itse ajattelen, että ihmisellä on taso, jolla hän suoriutuu arjestaan, käy kaupassa, mahdollisesti töissä, ylipäätään suoriutuu arjestaan ja kaikki sen päälle on pelkästään pelkkää plussaa.

Joku saattaa kävellä vaikkapa rannalla leppoisaan tahtiin, nauttien ulkoilmasta ja maisemasta, kun taas joku voi juosta maratonin tai puolikkaan jossain lähes vastaavissa olosuhteissa. Kysymys kuuluukin, mitä se on keneltäkään pois, kumpikaan vaihtoehto, jos joku näin tekee. Elämässä ylipäätään kannattaa minusta kysäistä välillä itseltään, mitä se on minulta pois, jos joku on erilainen, kuin minä, tai elää erilailla, kuin minä? Kaikki me ollaan varmasti arvosteltu jotain toista ihmistä, käsi pystyyn, joka ei ole? No niin, ei tainnut käsiä nousta, mutta ehkä me voidaan oppia kunnioittamaan ihmisten erilaisuutta, se kun ei ole meiltä keneltäkään mitään pois, jos joku on erilainen.

Itse kun on omalla luokituksella tällainen arkiliikkuja, retkeilijä tms. niin myönnän, että jollain tapaa olen jopa hieman kateellinen niille, jotka pystyvät juoksemaan, pyöräilemään kerralla sen, mitä itse viikossa, mutta väitän olevani terveellä tavalla kateellinen, on minusta hienoa, että joku todistaa, että mahdollista se on. Pitää vain muistaa, että kaikilla meillä on taustalla juttuja, joista muut ei tiedä, on sairauksia, rajoitteita tai sitten se liikkuminen ei vain ole oma juttu, joten ei siis sitä keneltäkään vaaditakkaan.

Ymmärrän kyllä, että jollekkin aktiivi liikkujalle saattaisi olla kauhu, kun patikoidaan muutama kilometri ja jäädään nuotiolle makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon. Noo kauhua se olisi sille toisellekkin, jos patikoitaisiin reilu 20-km, eikä syötäisi välillä:) Me ollaan erilaisia liikkujia tai liikkumattomia, kaikille on sijansa, olisi sekin kauheaa, jos oltaisiin kaikki samanlaisia:)

Kun on kipusairauden kanssa elänyt liki 30-vuotta, niin ne omat kisat käydään aina itseään vastaan, enkä niinkään puhuisi kisasta, vaan itsensä haastamisesta. Oman voinnin mukaan mennään, tykkään kyllä liikkua ja olen sitä mieltä, että aina ne paljon liikkuvat on toiminut jonkinlaisena innoittajana rikkomaan myös omia rajoja. No tämä lähti kahvipöytäkeskustelusta, pohdittavaa siinä riittäisi varmaan väitöskirjan verran, mutta mennään jokainen oman mielen ja kunnon mukaan, toisia kunnioittaen. Marraskuu on nyt yritetty lenkkeillä, kun otin marrasputkihaasteen vastaan itselle sopivasti sorvattuna, kun ei voi juosta, niin kävellään. Tätä kirjoittaessa takana 19/30 päivää, tänään pääsi luontoon kävelemään, menee se kortteleissakin viikolla, mutta kyllä viikonloppulenkit luonnossa on juhlaa:) Liikkumisen iloa jokaiselle, kyllä kaikelle on tilaa. -Markku-