Joulua jokaiselle

Kalenterista alkavat päivät käymään vähiin tälle vuodelle, joten joulu on jo lähellä. Kaupoissa alkaa olemaan maailmanlopun meininki, vaikka ei ne taida nykyään paljon edes sulkeutua joulunaikaan? Ehkä se kuuluu asiaan, että laitetaan nyt sitten kuitenkin vähän enempi kaikkea pöytään, leivotaan siivotaan jne. Joulu on minusta enempi tunne/tunnelma, kuin materiaalinen juhla, vaikka toki nyt lahjoja laitetaankin jossain määrin. Ehkä se voisi olla kuin elokuvissa, hyviä tekoja, joissa on onnellinen loppu. Tällä hetkellä tuntuu parhaalta ajatukselta pienoinen rauhoittuminen, tässä kun on tämä koronan jälkeinen elämä ollut vähän puolinopeudella menoa, joten eniten kaipaa lepoa ja rauhaa.
Jouluna kait toivoo eniten myös rauhaa ja että kaikilla olisi hyvä olla. Joulu ei ole kaikille mikään helppo aika, mutta ehkä me jokainen voidaan omalta osalta vaikuttaa, että niin olisi. Itselle se on ollut aina kiva ja huomaan taas vanhentuneeni, kun huomasin tässä yksi päivä taas muistelevani niitä lapsuuden jouluja. Jännää oli koko joulukuu, kerhossa ja koulussa valmistauduttiin joulunäytelmään, paketteja arvuuteltiin, toivelistoja kirjoiteltiin, se oli jotenkin niin aitoa tunnelmaa. Jouluaatto tuntui ikuisuudelta, milloin se pukki tulee, milloin saadaan lahjat? Pitkälle yöhönhän niillä uusilla leluilla sitten leikittiin, aamulla olisi ollut kiire katsomaan, mitä naapurin kaverit on saanut lahjaksi. Ei ollut kännyköitä ja kun äiti katsoi ajan sopivaksi kyläilylle, niin sitten lähdettiin katsomaan, mitä naapureissa on lahjaksi saatu? Aina sitä jotain laskuvälineitäkin lahjaksi saatiin ja kirkkokalliolle suunnattiin mäenlaskuun.
Ehkä pitäisi vieläkin olla, kuin tyttären Osmo kissa ja kuvitella olevansa tonttu. Heittäytyä täysillä mukaan joulun tunnelmaan, no tämä jokaisen oma valinta:)
Ehkä se tunnelma kuitenkin on parasta joulussa, sitten kun valmistelut rauhoittuu, päästään nauttimaan vähän herkkuja, aina sitä jouluna voi itselleen luvan syödä vähän enemmän ja paremmin, sehän on joulu vain kerran vuodessa. Itsellä on katseet jo vähän tulevassa vuodessa, mutta nautitaan nyt tästä ajasta, vedetään vähän happea ja sitten uudella innolla uuteen vuoteen. Pitemmittä jaaritteluitta haluan toivottaa kaikille Hyvää oman näköistä Joulua. Muistetaan, että parasta on yhdessä olo ja sopivan rauhallinen meno, liian suuria odotuksia ja juttuja ei kannata rakentaa edes mielessään, ne kun ei aina sitten tahdo toteutua. Näillä eväillä, nautitaan Joulusta. -Markku-

Kommentit

Lähetä kommentti