Kaheksan viikkoa kevennystä

Niin sitä alkaa olemaan ensimmäinen viikko kohta takana uutta ruokavaliota, lukemanahan se näyttää jo kivalta 1/8 takana, enään 7/8 jäljellä. Löysin siis tällaisen 8viikkoa ohjelman tuossa joulun aikaan. Jotakin piti taas keksiä ja googleen vaan laihdutus ja siitä ensimmäisenä tuli 8viikkoa ohjelma. Sen pitempään en jäänyt jahkailemaan, vaan ilmoitin itseni ohjelmaan ja maksoin sen samantien. Nyt on sitten katsottu, mitä tuleman piti ja ehkä jopa hieman eksoottisia minun makuun on jotkut ruuat olleet, tai ainakin aineosat. Kaikki ei niin suunmyötäistä ole, mutta ilmeisesti hyväksi, niin syödään sillä ajatuksella.
Ei ole aiemmin tullut aloitettua aamua mm. psylliumi munakkaalla, mutta mustikoiden kanssa se on ihan hyvää, makumaailma on siis mennyt aika uusiksi joiltain osin. Välillä sitä alkaa filosofisesti pohtia aamupalalla näitä ruokia, kun on kalliilla saanut itsellensä jonkinlaisen ravintopankin hankittua ja on valmis maksamaan vielä enemmän ruuasta, jolla siitä pitäisi päästä eroon? Pähkinäpussi maksaa 9 euroa, maistuu...no ei nyt niin suunmyötäiseltä ja sitä sotketaan sitten aika moneen ruokaan? Sitä hetken miettii ihmisen turhamaisuutta, jossain nähdään nälkää ja minä punnitsen keittiövaakalla pahanmakuisia pähkinöitä, mutta näin kait se tässä elämässä menee? No anyway, ei ole tarkoitus moittia itse ohjelmaa ja vapaaehtoisestistihan minäkin siihen olen liittynyt ajatuksella, että terveys paranee mahdollisimman luonnollisesti, ilman lääkkeitä, joten jätetään se filosofia heti alkuun tästä pois:)
Muutenhan ohjelma on lähtenyt ihan kivasti käyntiin, ruoka on suorastaan väriloistoa ja olen jo ensimmäisellä viikolla syönyt asioita, joihin en ajatellut edes koskevani. Opetteluahan se on ollut, niin kaupassa, kuin keittiössäkin, se on ehkä eniten häirinnytkin, kun tuntuu, että ruoka on jos ei nyt ihan pääroolissa, niin suuressa roolissa elämässä. Minusta sille kuuluu sivurooli, se ruokailu pitää olla vain osa arkea ja ehkäpä se siitä sellaiseksi jalostuukin? Luennolta ainakin päällimmäisenä asiana jäi mieleen kohta "aina voi soveltaa", näinhän se on, aina voi soveltaa. Jos söit jotakin ennen vaikka 300g, nyt mietit, että ohjeessa 100g ja kauppias antoikin 130g palan, niin minä ainakin annan mennä vaan, se on silti yli puolet vähemmän, kuin ennen:)
Haastettahan näissä yleensä tulee, kun syödään kodin ulkopuolella ja niinhän siinä itsellekkin kävi, kun se on lauantaina lähdettävä kauppaan ja tällä kertaa mentiin kyläkaupalle, tosin vähän isommalle sellaiselle Tuuriin. Keskisen Vesan kyläkaupalla on onneksi tarjolla ruokaakin ja listalta sai sitten ihan salaattiannoksenkin, sieltä pystyy kyllä valitsemaan ohjelmaan sopivan annoksen ja pala lohta maistui kyllä salaatin kera hyvältä:) Olokin jäi sellainen sopivan täysi, että pystyi vielä shoppailukierrosta jatkamaan, niin ei aina ole käynyt:) Töihin voi tehdä eväät ohjelman mukaan, tosin perjantaina oli yhteistilaisuus, jossa ruokailu. No hain omat eväät mukaan, hieman kyllä arvelutti mennä keittiöön, jossa kokki oli tehnyt kermaisen lohikeiton. Ajattelin että nyt punnitaan Etelä-Pohjalainen luonne, kun puheesta jo tunnisti, etten minä nyt ihan täältäpäin kotoisin ole ja marssin salaattirasian kanssa keittiölle:) Hyvin ymmärsi asian ja lupasin kyllä syödä hänenkin valmistamaa ruokaa, kun tilanne on toinen, ehkä siinä joku sana saattoi tulla kuittailua, mutta hampaankoloon jäi vain salaatinlehteä:)
Kokiksi tässä itsekin kyllä oppii, kun näitä ruokia valmistaa, mutta näin se makumaailma avartuu ja näillä mennään nyt sitten ainakin seuraavat 7-viikkoa vielä, saattaahan se jäädä päällekkin, vaikka vaihtoehtoisesti riski on sillekkin, että seuraava vuosi on vain lihaa ja perunaa:) No hieman huumorilla mennään, ei tästä nyt liian vakavaa tehdä, vaikka tosissaan yritetäänkin. Hieman harmittaa, kun hyvä liikuntaputki meni poikki koronan takia ja vieläkään ei saa harrastaa kovempaa liikuntaa, vaikka 1,5-kuukautta alkaa kohta olemaan jo mennyt itse taudista. Uudenvuoden aloitus ei siis täysin onnistunut, mutta Kiinalainen uusivuosi alkaa vasta 21.päivä, että onhan tässä nyt pieni takaportti sillekkin:) Liikunnan ja syömisen iloa jokaiselle, katsotaan miten homma etenee, ainakin vaaka näytti miinusta, vaikka pihalla on plussaa. -Markku-

Kommentit