Päivitelläänpä kuulumisia tännekkin, pitkästä aikaa. Kirjoittamasta ei ole lakattu, päinvastoin on tullut kirjoitettua enemmän, kuin ennen, toki hieman erilaista tekstiä ja välillä Lontoon murteellakin. Vuoden alusta on kuljettu leipätöiden ohella SeAMK:lla Rakennusmestari opinnoissa, eikä nyt liiaksi ainakaan ole vapaa-aikaa jäänyt. Koulu on monimuotototeutuksena, on siis lähiopetuspäiviä ja paljon jää sitten kotitehtäviä tehtäväksi. Illat ja viikonloput kuluu enimmäkseen peräkamarissa koneen äärellä, mutta toki täytyy ihmisellä muutakin elämää olla, että ei tässä nyt naimisissa olla koulun kanssa. Mutta miten ihmeessä tähän nyt on päädytty?
Oli aikoinaan haaveena lähteä opiskelemaan rakennusmestariksi, tuli jopa pääsykoe tehtäviä laskettua, mutta elämä vei eteenpäin ja työtäkin oli tarjolla, niin se silloin jäi. Syksyllä sitten huomasin, että ihan tuossa viidentoista minuutin päässä alkaisi koulutus monimuotoisena, samaan aikaan tuli pohdittua tätä elämää tasakympeillä, kuten tapana on ollut. Tällä kertaa tasakympit ei tarkoittanut ikää, mutta kipusairauden kanssa tuli 30-vuotta täyteen. Nuorena miehenä raksalla pilattu selkä, jätti aikoinaan tuollaisen loppuelämän kumppanin, mutta se on toinen tarina se. Vähän tuli sellainen olo, että jäädäänkö tässä nyt vain odotteleen ajan kulumista ja eläkepäiviä? Jatkaisi vain nykyisessä työssä, sen parikymmentä vuotta. Mainittakoon, että tykkään kyllä työstäni ja kiitollinen olen siitä, että olen saanut töitä koko ajan tehdä, sairaudesta huolimatta, 24-vuotta alkaa olemaan suunnittelutyötä takana. Jokin kipinä on kuitenkin säilynyt ja paikalleen ei halua jäädä, joten hakupaperit lähti kouluun.
Jollain ihmeellä ne meni sitten pääsykokeetkin alkutalvesta läpi ja tammikuussa aloitettiin sitten koulua. Ensimmäiset lähiopetuspäivät joiden ajattelin olevan sellaista kouluun tutustumista, sanoin ensimmäisenä aamuna kouluun lähtiessä, että ei siellä kovin pitkään mene? Selvisi lukujärjestyksestä, että päivät on suunnitelu 8.00-18.00 mittaisiksi ja ensimmäisenä päivänä tehtiinkin jo matematiikan tasokoetta. Toisena päivänä sitten englannin tasokoe ja pitkä koulupäivä. Niihin on ollut tottuminen ja mietin välillä niitä, jotka kulkee kauempaa ja joilla on pieniä lapsia, että miten tämän kaiken sovittaa? No taisi omakin esikoinen olla pieni, kun viimeksi opiskelin, että se menee vaan jotenkin. Paljon on tullut uutta asiaa, ryhmä on suuri, ikähaitari iso ja monenlaisista taustoista porukkaa, yhteishenki on hyvä ja siinä missä meillä vanhemmilla opiskelijoilla saattaa olla kokemusta joistain asioista, niin nuoremmat neuvoo kyllä nykypäivän tekniikassa. Ryhmätöitä tehdään paljon ja siinä mukavasti sekoittuu erilainen osaaminen.
Koululla puitteet on kohdallaan, ruoka hyvää ja opiskelijalle halpaa, kahvia saa hakea tarpeen, vaikka kesken opetuksen:) Noo ollaan kaikki jo aikuisia, ei enään niin vahdittavia koululaisia ja kaikki vapaaehtoisesti koulussa. Alkuun toki työtä teetti opiskelumalli, lähes kaikki tehdään tietokoneella, palautellaan tehtäviä netissä jne. kun edellisessä opiskelussa oli hyvä, että sähköposti edes oli olemassa. Mukavaa vaihtelua toki koulupäivät on työpäiviin, ihminen rutinoituu helposti vuosien saatossa tekemään kaiken aika kaavamaisesti, joten koulupäivät rikkoo rutiineja sopivasti.
Luokkahuoneetkin on kokeneet jonkinlaisen modernisoinnin, sitten viime opiskelujen. Tekniikka on tullut osaksi koulua ja olenkin sanonut, että ihan kiva saada tällainen "päivitys" sen suhteen itsellekkin.
Jos palataan aiheeseen, miksi kouluun? Itse ajattelen, että ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia, eikä hän koskaan ole liian vanha haaveillakseen tai toteuttaakseen niitä. Auringonlaskua katsoessa moni haaveilee jostain, oli se sitten koulu tai mikä muu haave tahansa, ei siitä kannata luopua, tarpeeksi kun haaveilee jostain, alkaa alitajuisestikkin tehdä elämässä sellaisia ratkaisuja ja asioita, jotka vie sitä kohti. Aina eteenpäin, elämä on matka, jossa ei ole määränpäätä ja ihminen pystyy halutessaan yllättäviin asioihin.
Välillä pitää muistaa myös rentoutua, ei voi sanoa, etteikö koulu töiden ohella haasta, niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Pitkät päivät teoriaa ei ole selkävaivaiselle niitä parhaita, välillä on työkuormaa niin töissä, kun koulutehtävissäkin, silloin on hyvä tunnistaa liika väsyminen, ettei pala loppuun. Jos se matematiikan kaava ei vain tartu päähän, niin parempi käydä kuvaan vaikka lintuja, jos selkä kumarassa raahautuu peräkamarista keittiöön kahville, niin ehkä on parempi käydä vaikka kävelyllä välillä. Onneksi ihminen innostuessaan jostain asiasta pystyy ylittämään itsensä ja luulen, että juuri tällä innolla ja kipinällä tässä on kohta kevätlukukausi käyty.
Koulu, työ, eikä elämä yleensäkkään saa liian vakavaa olla, tietynlaisen huumorin ja positiivisuuden kanssa pärjää aina paremmin ja löytyi rakennusmestari opiskelijalle, toivottavasti tulevalle mestarille niin hieno paita, että piti heti tilata:) Näillä eväillä koitetaan vielä jokunen viikko paahtaa, sitten alkaa koulusta kesäloma, jospa näitäkin juttuja sitten taas hieman tiheämpään:) Toteuttakaa haaveenne ja unelmanne, eläkää, niin minäkin olen ajatellut tehdä.
-Markku-
Kommentit
Lähetä kommentti