Siinä missä ihminen joutui joskus pyydystämään syötävänsä, pysyäkseen hengissä, laskee ihminen nykyisin älypuhelimella jollain äpillä, ei edes kaloreita enään, vaan protskuja, hiilareita, kuituja ja ties mitä, pysyäkseen hengissä. Ajat muuttuu, ennen koitettiin kerätä jotain luiden ympärille, nyt koitetaan hävittää. Todettakoon heti alkuun, että tarkoitus ei ole kritisoida kenenkään tapaa toimia asian suhteen, päinvastoin kannustaa. Itse olen kamppaillut painon kanssa lähes koko aikuisikäni ja olen jo sitä mieltä, että jokainen pudotettu gramma kelpaa, raapikooon sen vaikka parturi hiuksista, niin kaikki on pois kipeiden jalkojen päältä. Paino asioista puhuttaessa pitää aina muistaa, että ne on monelle arkoja asioita, jokaisen takana on jokin tarina, jota me muut ei tiedetä ja siksi on syytä aina kunnioittaa tätä. Omalta kohdaltani pystyn asiasta puhumaan, vitsailemaankin, vaikka joskus jotkut sanat satuttavatkin, takana on kuitenkin pitkä matka sairauksien kanssa, eikähän se oma valinta ole olla ylipainoinen, vaikka niinkin saatetaan sanoa. No ikää kun tulee, niin sitä haaveilee enemmän siitä, että kunto pysyisi hyvänä, jaksaisi liikkua, eikä liikkuminen sattuisi, tuskin tässä enään Kreikkalais jumalan näköiseksi muututaan, vaikka paino tippuisikin.
Ehkä se meidän ero muinaiseen ihmiseen on siinä, että meidän aika ei aina riitä valmistamaan sitä terveellistä ja hyvää ateriaa? Nyky ihminen on ainakin mielessään rakentanut elämästään niin hektistä, ettei ole aikaa keskittyä ruuanlaittoon, vaan monesti turvaudutaan eineksiin. Sekin on todettava, ettei ruuan hinnoittelukaan kyllä ohjaa siihen terveelliseen vaihtoehtoon. Siinä missä se ihminen ennen juoksi keihään kanssa riistan perässä, me voidaan Woltata eväät kotisohvalta kotiovelle, saa sieltä terveellistäkin, mutta useammin se valinta taitaa olla jotain muuta.
Lohikin tulee nykyään kaupan altaasta, ennen sitä sentään isän kanssa mereltä koitettiin pyytää, mutta onhan se oma pyytämä moninverroin parempaa, vieä kun sen hyvässä seurassa laittelee nuotion äärellä. Jollain tavalla meistä on tullut hotkijoita, kiireellä jotain mössöä naamaan, joka on täynnä lisäaineita, niistä ei muinoin ihminen kärsinyt. Ruokiin liittyy nykyään niin paljon tietoa, että syömisestä on tullut lähes tiedettä. Mummo keitti aikoinaan lähes päivittäin lihakeiton, pöydässä oli punaista maitoa ja voita, vanhoiksi elivät molemmat, mutta tuskin eläissään kävivät mäkkärissä tai hesellä.
En tiedä, enkä osaa sanoa ainakaan omasta puolestani, miksi se ns. mättöruoka on niin hyvää? Ainakin sitä nykyisin on niin helposti saatavilla, kuten on vähän kaiken kanssa, siinä missä ennen saatiin limukkakori jouluna ja juhannuksena, se on monelle jokapäiväistä juomaa. Karkkipäivä oli lauantaina, nykyään voi syödä milloin vain. Itseni tunnistan kyllä tunnesyöjäksi, kun on kipeä, on helppo antaa itselle lupa ottaa jotain hyvää ja kun on hyvä olla, tekee mieli syödä jotain hyvää:)
Itse en usko, että kieltämällä kaiken hyvän ihminen lopulta laihtuisi, elämästä pitää nauttiakin ja välillä on tilanteita, että ne leivoskahvit vaan on paikallaan. Arkeen muutoksia, koska suurin osa ajasta on sitä arkea, juhlapäiviä ei niin paljoa ole, että ne kenenkään elämää kaataisi. Totuttelu on ollut kyllä aamupuuroon, se vain pitää saada ajatusmaailmaan, että on parempi, kuin metwursti sämpylä. Annoskokoja tuli joskus mittailtua painonvartijoissa ja suuri annoskokohan se monesti on, mikä siinä ruuassa on eniten pielessä? Lähes kaikkea voi varmaan syödä, kun ei sitä liikaa, näin minä ainakin ajattelen.
Viikolla tuli tilaisuus käydä kehonkoostumusmittauksessa, työnantajan järjestämässä TYHY-päivässä ja vaikka ajattelin ensin, että minun kehonkoostumus mitataan eteisen peilillä, niin uteliaisuus voitti ja pitihän siellä minunkin käydä. Matkalla punnitukseen jostain mielen syövereistä tuli mieleen Juicen riimittämä teksti, ihminen on sitä mitä hän syö:) No onneksi menin, ei se niin paha ollut, kuin kuvittelin, tulos siis, itse mittaushan on kivuton, jos ei kenenkään sieluun kolahda. Tuloksiahan ruodittiin sitten työpaikan parlamentaarisessa kahvipöydässä ja ruoditaan varmaan vielä pitkään:) Niin on monenlaista ajatusta, kun on istujaa pöydän äärelläkin, minusta hienoa jos jokainen löytää sen oman juttunsa, jos nyt ylipäätään tarvitsee löytääkkään ja osa on sen varmasti jo löytänytkin.
Yritetöön siis jälleen jotain, korostan sanaa jälleen, en tiedä moneskohan kerta tämä on, kun jotain yrittää painonhallintaan, oikein itseäkin huvittaa jo ajatus:) Mutta liian vakavaa se ei saa olla, hyvä mieli pitää olla mukana ja tekemisen hauskaa, vaikka saattaa välillä nälkäkiukkukin yllättää. Pitää vain uskoa itseensä ja ajatella, että tällä kertaa onnistun. Ehkä tässä pohjalla kuitenkin on halu olla jotain muuta, kuin nykytilanne? Ihminen joka rakastaa liikkua luonnossa, poluilla, paahtaa pyörällä pitkiä lenkkejä, kenties vielä laittaa Graffit jalkaan ja lähteä ulkojäälle fiilisteleen kadonnutta nuoruutta, ei halua siitä luopua kipujen takia. Tietyt kivut on eliniäksi saatu, mutta ne mihin voi vaikuttaa, tuntuu sen kaiken arvoiselta. Katsotaan mitä saadaan aikaan, toivottavasti nuoriso voi puhua "Teräsvaarista", sillä vaarin hommat on lisääntymään päin ja virtaa pitää olla sitten nuorempien polvien kanssakin liikkumaan.
-Markku-
Kommentit
Lähetä kommentti