Painonhallintaa luonnosta

Joulukuinen sunnuntaipäivä, harmaata, mutta ihan leppoisa keli, mieli tekisi liikkua jossain muualla, kuin kiertää vain korttelia. Kun ei kiire ole tänään minnekkään, niin jospa suuntaisi järvelle luontopolulle, vieläpä itselle uuteen paikkaan, ainakin osittain. Polku aika mukavassa kunnossa, kun vähän jäässä, mutta lunta ei ole juurikaan, liukasta on, mutta keski-ikäinenhän liikkuu jo nastakengät jalassa. Hieman yllättäen lähdetään nousemaan korkeammalle kalliolle, vaikka olenkin kuullut sanottavan, että Etelä-Pohjanmaalla kivikin on vuori:) No kyllä täältäkin mäkiä löytyy. Saavutaan varmasti luontopolun korkeimmalle kohdalle, vau täältähän näkee järven aivan erilailla, kuin yleensä.

Tähän kun saisi mökin rakentaa, mökki ylös kalliolle, pitkospuut ja portaat rantaan, sinne rantasauna ja laituri...kun on suunnittelutyötä tehnyt neljännesvuosisadan, niin ajatus karkaa helposti:) Mutta paikka ei olisi enään entisensä, se ei olisi se paikka, joka varmaan monelle tuttukin? Kun nyt luontopolulla jos jossain voi tehdä myös ajatusmatkaa, niin mietin tätä omaakin meneillä olevaa painonpudotusmatkaa. Jos lopulta päädytään leikkaukseen, niin olenko sen jälkeen enään se sama henkilö? Fyysisetihän siinä muuttuu, muuttuuko koko persoona, olenko sen jälkeen sitten tutuille ja ystäville enään sama henkilö? Suuria kysymyksiä, pitääkö jotain muuttaa, vai antaa olla? No siksi tätä matkaa nyt tehdään, että asiat saa miettiä ja prosessoida, pitää olla valmis isoon muutokseen.

Matka jatkuu ja tässä kohtaa jo vähän paidan selkäkin kastuu, mutta selvää on, että nyt ei olla pelkällä kuntolenkillä, jos tässä tehdään kuntosuoritusta, niin tehdään myös aivotyötä, kyllä luonto on paras paikka mietiskelyyn ja kun olen sitä mieltä, että koko painonhallinta lähtee korvien välistä, niin nyt on puitteet kohdallaan siihen. Ai että, nuotiopaikka järvenrannalla, makkarakin maistuisi, mutta välttämättä en sitä tarvitse ja asiaa helpottaa, ettei sitä ole kaupasta edes ostettu, siellähän ne valinnat tehdään:)

Polku jatkuu vaihtelevana, kuten ajatuksetkin, välillä kun hyppää kiven päältä alas ja sattuu polveen, sattuu nilkkoihin, niin miettii, että mitä vain, kun tämän painon tästä päältä saa pois? Sitten jatketaan pitkospuilla ja taas on ihan ok mennä, vähän hengästyttää, mutta niinhän lenkillä pitääkin. Ajatus harhailee, millaista olisi liikkua taas normaalipainoisena, nauttisinko tästä sen enempää tai vähempää? Näinkin on kiva kuitenkin...tikka koputtelee puuta ja katkaisee ajatukset, jäänkin sitten kuvaileen sitä.

Jonkinlainen taukopaikka tulee vastaan ja tässä vaiheessa alkaa vatsakin kurnimaan, aamupuurolla ja kahvilla kun on liikkeellä, niin nälkä se tulee isolle miehellekkin, kun nyt edes vesipullon olisi tajunnut ottaa mukaan. Tässä vaiheessa on selvää, että jokunen kalori tänne jää, vaikka luulen, että tästä tuli enemmän ajatuslenkki.

Vielä viimeinen pysähdys laavulle, horisontissa siintää valoa, voi kun voisi nähdä sinne "horisonttiin", mitä tuleman pitää ja mikä lopulta on oikea ratkaisu? No ikuisena optimistina ajattelen ainakin itse, että olen jokatapauksessa hyvällä polulla:) Jos onnistun tarpeeksi hyvin, niin jatkan sillä polulla, sen tiedän, että leikkauskin on mahdollinen, joten näen vain kaksi hyvää vaihtoehtoa. Minut on tehty liikkumaan luontopoluilla, ehkä hyppelen joku päivä vähän keveämmin, jos en nyt ihan varpaillani kävele, niin pienemmällä rasituksella kuitenkin.

Lopuksi pitää tietenkin katsoa urheilukellosta suoritukset, paljonko on kävelty, paljonko meni kaloreita? Voi mahoton, lenkkihän kulutti melkein Tropicana pizzan verran kaloreita, houkutus olisi suuri, mutta ei, en tarvitse sitä. Normaali kotiruoka sopivana annoksena riittää, jääköön osa kaloreista metsään, ajatuskin selkeni, kuten sää loppua kohden, kirkastui. -Markku-