Markun elämää

Niin sitä vaan mentiin marraskuun yli, niin että heilahti. Täytyy sanoa, että marrasputki todella toimi, pimeä aika meni kuin huomaamatta. Marrasputken alkuperäisenä ajatuksena ollut juosta jokapäivä vähintään 25 minuuttia ulkona, minä menin kävellen, kuten aiemmin kirjoitin, piti sorvata itselle sopiva vaihtoehto. Hieman epäilin itseäni, vaikka itseään ei saisi ikinä epäillä, itseensä pitää luottaa, tietäähän sitä parhaiten oman potentiaalinsa. Pakko myöntää, että marraskuun ensimmäinen päivä vasta sulattelin ajatusta tästä, kun siitä kuulin ja varmasti vaikein lenkille lähtö oli se ensimmäisen päivän startti. Vähän muka satoi, ehtiiköhän sitä tänään jne. mutta siitä se lähti ja sitten mentiin oikeastaan päivä kerrallaan. Monenlaisessa maisemassa näitä "rasteja" on tullut suoritettua ja siinä varmaan on ollutkin se suola tähän, viikolla mennään kortteleita ympäri asuinalueella, mutta viikonloppuna sitten aina jotain muuta maisemaa. Ihminen työstää aina minusta myös sitä hen...

Aina joskus ajautuu keskusteluun ihmisten liikkumisesta, tai ihmisten liikkumattomuudesta, näin kävi minullekkin tässä taannoin ja asiaa on tullut lenkillä pohdittua. Pitää heti alkuun todeta, että minusta kukaan ei voi todeta, mikä on oikea määrä liikkua, sen verran erilaisia on ihmiset. Ero voi olla, kuin yöllä ja päivällä, mutta se yllätti kuinka molemmat ääripäät saavat asiasta kuulla negatiivista sanottavaa. Siinä missä jonkun lenkki haukutaan lyhyeksi, laiskaksi tms. haukutaan myös sen lenkki joka juoksee, hikipinko, hullu tms. Molemmissa sama ongelma, sopivat sanat voivat jäädä iäksi mieleen ja pahimmillaan lopettavat koko harrastuksen. Pitäisikö tästä ajatella, kuten virheistäkin, jos ei tee mitään, ei tule virheitä? Jos ei liiku ollenkaan, ei voi liikkua liikaa tai liian huonosti? Itse ajattelen, että ihmisellä on taso, jolla hän suoriutuu arjestaan, käy kaupassa, mahdollisesti töissä, ylipäätään suoriutuu arjestaan ja kaikki sen päälle on pelkästään pelkkää plussaa. Joku sa...

Vuosi on taas vierähtänyt, on jälleen isänpäivä, tai juhlapäivä, kyllä kait se isänpäivä on jokainen päivä. Tässä keski-ikäisenä sitä katsoo kahteen suuntaan, vanhempaan ja nuorempaan. Kivalta tuntui saada lapset käymään, aikuisia on jo lapsetkin, mutta lapsina ne aina säilyvät ja vuosi vuodelta tärkeämmältä tuntuu yhteinen aika. Kun ne huvipuistot ja sirkukset niiden kanssa on jo taakse jäänyttä elämää, lapsetkin kasvaa isoksi, mutta silti niille aina jotain haluaa tarjota. No nyt on isällä tossuja, kun lapset toivat ihan oikeat Reinot, joten Saulit joutavat mökkikäyttöön, ehkä tässä ei ihan poikanen itsekään ole, kun sellaiset saa:) Sinänsä hauska yhteensattuma, kun toiset on ostanut tossut lahjaksi ja isä päättää perjantai iltana olla Daddy cool ja laittaa Facebookin tarinaan kuvan Saulit jalassa. Olivat onneksi sen verran tunnistaneet, että Reinot ne ei ollut:) Ja olihan isälle kakkukin värkätty, jotenkin muisti ne ajat, kun toiset olivat pieniä ja keittiöstä kuului isänpäivän aa...

Olen aina ajatellut, että lokakuu on kuukausista se ankein ja olenkin mielessäni piirtänyt aina ruksin seinään, kun se on ohi. Nyt tuo titteli voidaan luovuttaa kyllä surutta marraskuulle, jo yhden viikon perusteella. Vettä, pimeää, ankeaa, jota kellojen siirto ei todellakaan helpottanut, nähtäväksi jää, pystyykö ehkä yhdet kovapalkkaisimmat päättäjät europarlamentissa tekemään joskus päätöksen, että siitä luovutaan, siis kellojen siirrosta:) Kun kuvista ei erota, onko ne otettu mustavalkoisena, vai värillisenä, ei ole ihme, että energiat voi olla myös ihmisellä hieman hukassa. Pimeää on aamulla töihin lähtiessä ja melko pian sieltä palatessakin. Maanantai marraskuussa, taivaalla täysikuu ja säärasite repii paikkoja, hyvin valvotun yön jälkeen, kun kangistut kirjaimellisesti kaavoihin kaavasuunnittelijana ja koitat olla tehokas? Jätän sen toisten arvioitavaksi, mutta virkeämpiäkin päiviä on nähty:) Viikonloppuna vietettiin Pyhäinpäivää, mikä on minulle ainakin tärkeä päivä, vaikka se...

"Miksi elämä on niin pitkä maraton", laulaa Kaija Koo , sitä välillä pysähtyy itsekin miettimään, "alkumetreistä maaliin minun kovaa juostava on". Välillä sitä tuntuu, että sinun pitäisi juosta monella radalla yhtäaikaa, vaikka et haluaisi edes juosta. Mieluummin menisit matkaa sopivaa tahtia, et ohittaisi siinä kiireellä kaikkea, pysähtyisit, tuumaisit, tekisit kaiken kunnolla. Yhteiskunnan kehitys on jo pitkään ollut sen suuntainen, että olen jo vuosia sitten ennustanut sen loppuvan jossain kohtaa ja siinä kohtaa ei palata siihen vanhaan kivaan aikaan, vaan sitten tulee todellinen stoppi. Joskus on kiva ravistella niitä, jotka ajattelevat tämän yhteiskunnan kehittyvän vain kiireellä, stressillä, unettomilla öillä ja sitä rataa. Pitää muistaa, että jokaisen aikataulun, eräpäivän, dedlinen yms. takana on ihminen. Ei ne päivät avaruudesta tänne tule, ne päättää ihminen, eikähän ne Roomaakaan päivässä tehneet. Rauhaa, harmoniaa, jotain seesteistä kaipaa moni ihminen,...

Ihmiselle kertyy aina ajoittain henkistä kuormaa, sitä tulee erinäisistä syistä, nyky yhteiskunta on aika vaativa kaikille ja ihmisellä on useimmiten kiire, tai ainakin niin kuvitellaan. Itse tykkään ottaa siinä kohtaa aikalisän, kun alkaa tuntumaan liian hektiseltä kaikki ympärillä, näinhän toimitaan urheilussakin, kun alkaa menemään pieleen, niin otetaan aikalisä ja rauhoitutaan. Vähän jatkettu viikonloppu mökillä sopii tähän oikein hyvin, on kiva pysähtyä hetkeksi ajatuksiin ja olla rauhassa. Elämä on huomattavasti yksinkertaisempaa täällä, kun aamulla kävelet vintiltä alas tupaan, jossa jo ilma vähän jäähtynyt, laitat puuhellaan tulet, kuuntelet liekkien ritinää kahvimuki kourassa, eikä sinulla ole menoa minnekkään, niin rauhoittaa elämää kummasti. Rantaan pitää päästä aina melkeinpä heti, kun mökille saapuu ja komia oli keli, ollaan kuitenkin lokakuun puolivälissä. Aallot kohisee vierellä, kun kävelet rantaviivaa, vellova meri on omalla tavallaan niin rauhoittava elementti, aurin...

Lokakuu, sadetta ja ankeaa harmaata maisemaa, vai sittenkin syksyn upeaa väriloistoa? Tässä vaiheessa kallistun vielä jälkimmäiseen, meillä on nimittäin upea syksy väreineen ja jos uutiset tuo ankeutta, niin luonto tarjoaa nyt piristystä. Viikko meni flunssassa kotona ja sitkeältä, kuin flunssakin, tuntui katsella ikkunasta upeaa maisemaa, se kun olisi kovasti menottanut luontoon, mutta välillä ei auta kun pysähtyä. Viikon kun kuuntelee uutisia liiankin tarkasti, niin sitä on jo aika valmis liikkumaan pihalle. Mailman tilanne tuskin muuttuu, sähkölasku tuskin halpenee, vaikka katselet millaista väriloistoa, mutta mieli ainakin paranee ja hetkeksi voi unohtaa kaiken ympärillä vellovan negatiivisen uutisoinnin. Helpointa on lähteä vaikka puistoon, jos ei ole oikein kunnossa, tai liikkuminen on muuten vaikeaa, niin puistot on hyviä kohteita. Niissä on useimmiten myös istutettuna erilaisia puulajeja, joten niissä on nähtävääkin paljon, värejä on paljon ja kaippa se kertoo jotain taas kesk...