Markun elämää

Päivitelläänpä kuulumisia tännekkin, pitkästä aikaa. Kirjoittamasta ei ole lakattu, päinvastoin on tullut kirjoitettua enemmän, kuin ennen, toki hieman erilaista tekstiä ja välillä Lontoon murteellakin. Vuoden alusta on kuljettu leipätöiden ohella SeAMK:lla Rakennusmestari opinnoissa, eikä nyt liiaksi ainakaan ole vapaa-aikaa jäänyt. Koulu on monimuotototeutuksena, on siis lähiopetuspäiviä ja paljon jää sitten kotitehtäviä tehtäväksi. Illat ja viikonloput kuluu enimmäkseen peräkamarissa koneen äärellä, mutta toki täytyy ihmisellä muutakin elämää olla, että ei tässä nyt naimisissa olla koulun kanssa. Mutta miten ihmeessä tähän nyt on päädytty? Oli aikoinaan haaveena lähteä opiskelemaan rakennusmestariksi, tuli jopa pääsykoe tehtäviä laskettua, mutta elämä vei eteenpäin ja työtäkin oli tarjolla, niin se silloin jäi. Syksyllä sitten huomasin, että ihan tuossa viidentoista minuutin päässä alkaisi koulutus monimuotoisena, samaan aikaan tuli pohdittua tätä elämää tasakympeillä, kuten tapana...

On taas aika toivottaa hyvää joulua, vuosi vuodelta se on aina nopeammin vastassa ja yllättää, kuin ensimmäiset liukkaat syksyllä. Pitäisi vielä sitä ja tätä, noo ei oikeasti tarvitse, sen verran on jo kokemusta näistä jouluista, että vähemmälläkin tohotuksella pärjää. Välillä miettii, että onko koko hyvän joulun toivotus pelkkä kliseinen sanonta? Maailmalta kuuluu, kuten kotimaastakin vain huonoja uutisia, tuntuu että ihmiskunta ei ole oppinut mitään, se käy mieluummin sotaa, kuin haluaa oikeasti rauhaa, kuten kaikki toivottavat. Pitää muistaa, että kaikkien näiden ikävien asioiden takana on ihmiset, niin miksi ei oikeasti voitaisi haluta sitä rauhaa? Kotimaassa ei sentään sodita, muuta kuin sanallisesti ja lakkoillen, voisi ajatella, että meillä on kuitenkin asiat aika hyvin, jos on varaa tuollaiseen? Koska haluan oikeasti toivottaa kaikille Hyvää Joulua, niin jättäkäämme nämä suuremmat suhdanteet joidenkin muiden päätettäväksi ja heillekkin mielellään sitten joulun jälkeen. Itse j...

En pidä itseäni hätäisenä luonteena, mutta nyt ollaan jo hyvissä ajoin liikkeellä kehonhuollon kanssa, kun sehän on joulu vasta tulollaan. Lehdet ja netti pursuaa mitä herkullisempia jouluherkkuja, nyt on niiden aika, saahan sitä sitten kohta mainostaa kaikenmaailman laihdutuskuureja ja dieettejä. Noo tämä on markkinataloutta ja se kauppiaille suotakoon, jokainenhan sen valinnan tekee lopulta itse, mitä suuhunsa laittaa. Jotain pitäisi taas kehittää itsensä kanssa ja jostain pitäisi hakea hyvää oloa, mikä tarkoittaa hieman keveämpää elopainoa ja parempaa kuntoa. Itse en pidä ylipainoa niinkään mörkönä, kun sitä, että ei olisi kuntoa liikkua. Kolmenkymmenen vuoden kipuhistorialla, minulle tärkein on liikkuminen, se että voin kohtuudella mennä ja nauttia liikkumisesta. Tottakait jokainen, tai ainakin minä haluaisin myös näyttää hoikemmalta, ei se ole ykkös prioriteetti, mutta valehtelua olisi väittää, että haluan vain hyvää oloa. Olisihan se kiva päästä vaatekauppassa niistä x:stä eroon...

Ei varmaan enään ole ihmistä tällä planeetalla, jolle ei olisi kerrottu liikunnan merkityksestä ja tarpeellisuudesta ihmiselle. Niinpä, kyllä meistä jokainen tietää, että hyväksi se olisi, mutta toteutus on ainakin välillä vähän haastavaa. Ihailla pitää niitä, jotka pystyvät säännöllisesti liikkumaan ja huolehtimaan kunnostaan. Alkutalvi tarkoittaa nykyään monesti sitä, että meillä on monesti sadetta, sumua, loskaa ja jotain siltä väliltä lokakuulta vuoden loppuun. Kun viimeisiä pyörälenkkejä teki upeassakin säässä, niin on vaikeaa saada itseä lähtemään sumuiseen vesisateeseen. Onneksi välillä saadaan vähän komeampiakin päiviä, silloin minusta pitää tarttua hetkeen ja nauttia siitä hetkestä. Kun aurinko paistaa vapaapäivän aamuna, niin sen sijaan, että lähdet alkavaan jouluhässäkkään kiertämään hypermarketteja, niin sitä mieluusti kaivaa vähän talvisempaa ulkoilukampetta kaapista, pipo vielä päähän ja jonnekkin rauhalliseen ympäristöön nauttimaan ulkoilmasta, hiljaisuudesta ja siitä ...

Mennäänpäs pitkästä aikaa myös keittiöön tässä blogissa, ruuanlaittoahan ei suinkaan ole lopetettu, päinvastoin lihaton lokakuu on sitä lisännyt, tai ainakin pakottanut keksimään jotain uutta. Näin syksyn ja kelien jähtymisen myötähän sitä mielellään alkaa valmistamaan tällaisia uuniruokia, tuleepahan vähän lämpöä tupaankin. Mutta miten päästään siihen, että jotain kuvanmukaista saadaan uunista ulos, niin mennäänpä itse asiaan. Inspiraatiotahan voi ottaa vaikka pihapuista, joissa ainakin vaahterassa ja pihlajassa on väriä, itse asiassa aikalailla noiden paprikoiden värit, joten ne sopii hyvin tähän. Pilkotaan paprikat valmiiksi ja kaveriksi sipulia, vähän oman maun mukaan, minä valitsin suurimman minkä keittiöstä löysin. Pistetään pannulle "sopivan" kokoinen voinokare, kun eihän me mitään margariinia käytetä, kun hyvää tehdään:) Näitä voi kuullotella hetken ja lisätä sitten joukkoon pari purkkia tonnikalaa, mieluusti öljyssä sekin, voi se olla vedessäkin, mutta maku siitä ...

Lauantaina 9.9.2023 vietettiin lähiruokapäivää ja se sai minutkin hetkeksi pohtimaan, mitä kaikkea sitä voisikaan saada tästä ihan läheltä? Jotenkin tuntuu, että tässä maailman tilanteessa lähiruuasta puhuttaisiin paljon enemmän ja sen merkitys ymmärrettäisiin paremmin. Vasta saatiin uutisista kuulla, että mustanmeren viljankuljetussopimukseen ei oltu päästy ja ylipäätään toimitusvarmuus on enemmän, kuin epävarmaa. Ylipäätään ajatus kaiken rahtaamisesta laivoilla ja rekoilla ympäri maailmaa, kun meillä on vieressä viljelmät. Maalaismaisema on paitsi komiaa, myös juuri sitä lähiruokaa, joka kasvaa kuin huomaamatta meidän ympärillä, monella pyörälenkillä on tullut poljettua peltojen keskellä ihaillen maisemaa, samalla hattua nostaen niille, jotka siellä ovat varsinkin viimepäivinä ahertaneet. Ihminen on kautta aikain elänyt sillä, mitä ympärillä onnistuu kasvattamaan, vaikkakin totuuden nimissä on myönnettävä, että kyllä me jonkinlainen pakastepizza sukupolvi ollaan. Nykyään toki on pal...

Aika kuluu ja kaikesta alkaa olemaan kauan, niin myös siitä kun terveys petti, tai tässä tapauksessa ensin selkä ja siitä puhkesi sitten kipusairaus nimeltä Fibromyalgia . Aika tarkkaan siitä alkaa olemaan 30-vuotta, siis kolkyt vuotta, ei osaa oikein ajatellakkaan, vastahan sitä sai iän puolesta laulaa kolmekymppistä. Monesti on kysytty, kuinka olet pärjännyt? Siihen en osaa vastata muuta kuin, että omasta mielestä ainakin hyvin. En ole sairaudelle ikinä halunnut pääroolia antaa, sivuroolissa se näyttelee tahtomattaankin, kun ei sille potkujakaan voi antaa. Elämässä meillä kaikilla on erilaisia vaiheita ja suurin osa niistä tapahtuu oli sairauksia tai ei, joten jos joskus vastustaa, niin kaikkea ei voi laittaa sairaudenkaan piikkiin. Sen verran voi jo neuvoa, että eteenpäin ei kannata liikaa miettiä, moni murtuisi, jos sanoittaisiin, että olet seuraavat kolmekymmentä vuotta kipeänä, päivä kerrallaan sairauden kanssa, joitakin asioita voi miettiä vähän pitemmälle. Jokainen on kokenut...